Polyteknikkojoulu

Hannu Hirvelä, Kaleva, 10.12.2009 Joulu on meillä. Polyteknikkojen Kuoro. Johtaja Juha Kuivanen. Matti Salminen, basso. PKCD 2009. Polyteknikkojen Kuoro hakee joululevyjen paljoudessa omalle äänitteelleen profiilia ja näkyvyyttä kuuluisalla solistilla ja […]

Joululevy uppoaa lahjakansaan kuin riisipuuro

Ilkka Pernu, Tori – Tampereen kaupunkilehti, 9.12.2009 Vaikka joululevyn myyntiaika on noin kuukauden mittainen, on se silti kultakaivos levy-yhtiölle. – Pääsyy miksi joululevyjä julkaistaan on se, että jouluna soi määrätty […]

Joululevyissä myy perinne ja paikallisuus

Susanna Siironen, YLE Oulu, 9.12.2009 Joululaulut raikaavat taas kaupoissa, radiossa ja kotonakin. Joululevymarkkinoilla paikallisuus ja perinteisyys ovat valttia. Kaupassa joululevyt nostetaan esille loka-marraskuun vaihteessa. Tänä vuonna uutuuslevyistä esimerkiksi Polyteknikkojen joululevy […]

Polyteknikkojen Kuoro teki joulun hittilevyn

Veli-Matti Henttonen, Salon Seudun Sanomat, 9.12.2009 Kuorossa laulaa myös salonseutulaisia Polyteknikkojen Kuoron joululevy Joulu on meillä on noussut yhdeksi vuoden kotimaisista hittilevyistä. Levyä on myyty jo lähes 40 000 kappaletta eli […]

Klassiset joululevyt

Kirsi Taivainen, Keskisuomalainen, 3.12.2009 Joulurauhaa tarjoillaan tänäkin vuonna monisävyisin musiikillisin kattauksin. Into levyttää tuttuakin tutumpia joululauluja ei ole hiipunut; klassikot Jouluyö, juhlayö, Varpunen jouluaamuna, Heinillä härkien kaukalon ja On hanget, […]

Salmisen klassikoita

Essi Salonen, Kotiliesi 23/2009, 1.12.2009 Polyteknikkojen Kuoron ja mestaribasso Matti Salmisen yhteinen joululevy Joulu on meillä tarjoaa helmiä hiljentymiseen. Juha Kuivasen johtama teekkareiden kuoro ja Salmisen tumma basso soivat upeasti […]

Polyteknikkojen Kuoron ja Matti Salmisen Joulu on meillä ‐levy on myynyt platinaa

Osa tuotoista lahjoitetaan Hyvä joulumieli -keräykseen vähävaraisille lapsiperheille Polyteknikkojen Kuoron ja Matti Salmisen Joulu on meillä -levy on myynyt platinaa Levy on kautta aikojen myydyin suomalainen mieskuorolevy. Joulu on meillä […]

Joululevyn mainos MTV3-kanavalla

Joululevymme mainos pyörii MTV3:lla noin 40 kertaa aikavälillä 25.11.-14.12.!

Joulu on meillä

Jussi Mattila, Sulasol-lehti 4/2009, 24.11.2009 Polyteknikkojen kuoro, johtaa Juha Kuivanen Matti Salminen, basso PKCD21 Äänitys: Mika Koivusalo Espoon Otaniemeen sijoittuvan Polyteknikkojen kuoron levy välttää joululevyjen ohjelmistolliset karikot tyylikkäästi. Ohjelmistovalinnoissa on […]

Avoimet harjoitukset ke 18.11.2009

Tule seuraamaan PK:n avoimia harjoituksia, jotka pidetään ke 18.11. klo 18.00-19.30 TUAS-talon salissa AS2 osoitteessa Otaniementie 17, Espoo. Pääset katsomaan ja kuuntelemaan aitiopaikalta, kuinka valmistaudumme joulukonsertteihimme! Jos olet mies, sinulla […]

Polyteknikkojen Kuoron uusi joululevy on jo myynyt kultaa!

Polyteknikkojen Kuoron ja Matti Salmisen yhteinen voimannäyte, Joulu on meillä ‐levy, on rikkonut kultalevy‐rajan. Jo 20 000 albumia myynyt joululevy julkaistiin vasta 7. lokakuuta. – Olemme erittäin iloisia siitä, että […]

Lehdet kirjoittavat Suomi 1809 -konsertista

Sibeliuksen Svarta rosor ja Laulu ristilukista kuultiin mieskuoroversioina. Polyteknikkojen Kuoro veti ne artikuloidusti ja komeasti, samoin Finlandian, jonka Leif Segerstam johti hyvin pateettisesti. — Helsingin Sanomat 5.9.2009 (lue koko arvostelu) […]

Sovituksia ja korvatulppia

Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat, 5.9.2009 Helsingin kaupunginorkesteri, Kaartin Soittokunta ja Polyteknikkojen kuoro Finlandia-talossa, johtaja Leif Segerstam. – Brahms, Berlioz, Tšaikovski, Sibelius. KONSERTTI. Korvatulppia oli jaossa, kun Kaartin Soittokunta ahtautui HKO:n […]

Öronbedövande sammelsurium

Folke Forsman, Hufvudstadsbladet, 5.9.2009KONSERT Finland 1809. Helsingfors stadsorkester, Gardets musikkår, Polyteknikernas kör (instudering: Juha Kuivanen), dir. Leif Segerstam. Brahms – Berlioz – Sibelius – Ali-Mattila – Tjajkovskij. Finlandia 3.9. Vid […]

Soitinten sotaa ja symboliikkaa

Simo Häkli, Ruotuväki, 4.9.2009 Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta autonomisen Suomen synnystä: Vuonna 1809 Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta Venäjälle. Torstainen juhlakonsertti Suomi 1809 veti Finlandia-talon konserttisalin täyteen yleisöä, […]

PK:n kvartetti voitti akateemisten mieskuorojen kvartettikilpailun

Polyteknikkojen Kuoron kvartetti Kuutamollat voitti torstaina 16.4.2009 järjestetyn pääkaupunkiseudun akateemisten mieskuorojen kvartettikilpailun Chivas Regalin. Lisäksi toinen PK:n kvartetti Harmajan humina sijoittui kisassa kolmanneksi. Väliin toiselle sijalle kiilasi YL:n kvartetti Jankki […]