Polyteknikkojen Kuoro, johtaa Juha Kuivanen: Kuunteletko sinä

Jussi Mattila, Keskisuomalainen, 27.6.2013

Polyteknikkojen kuoron uutuuslevy Kuunteletko sinä tarjoaa uutta musiikkia suomalaisilta säveltäjiltä. Kyseessä on monella tapaa mielenkiintoinen paketti – äänitys on ensimmäisiä Helsingin uudessa Musiikkitalossa tehtyjä ja myös kuoronjohtaja Juha Kuivasen johtajakauden viimeiseksi jäänyt levytys.

Kuivasen lähes 10 vuotta kestäneen kauden aikana PK on noussut yhä merkittävämmäksi tekijäksi Suomen mieskuoroelämässä. Kuoroa ei tälläkään levyllä ole vaikea arvioida lähes ammattimaisten normien mukaan: jälki on laadukasta ja vain ajoittain, suurissa crescendoissa ja fortepaikoissa, soinnikkuuden läpi nousee pientä äänenkäytön raakuutta Helsingin Musiikkitalon Sonore-salin paljastavassa akustiikassa.

Nykymusiikkiin tarkka, erittelevä sali ja äänitys kyllä istuu, mutta lopputuloksen kannalta hivenen kaikuisampi äänityspaikka olisi kuitenkin voinut olla kiitollisempi.

Jännittäviä teoksia ovat Riikka Talvitien Kyklooppi, joka luo jatkumoa Erik Bergmanin mieskuorotuotantoon, Tiina Myllärisen elävänä sykkivä Kaikki kuuluu värinä ja värikkäästi tyylejä sekoittava Mikko Sidoroffin Talvi tule vasta.

Hienoa tekstin ja musiikin liittoa luovat teoksiinsa monet levyn säveltäjät, mutta Olli Kortekankaan sarja Anna niskasi niellä kynteni jälki nousee levyn helmeksi. Michael Baran on tekstiä tehdessään tiennyt, minkälaisten miesten laulettavaksi se päätyy – Kortekangas on säveltänyt vahvassa yhteydessä tekstin kanssa olevan teoksen. Kuoron ilmaisu on vakuuttavaa, sisäistynyttä ja ehyttä. Teoksen miehinen näkökulma, miehenä oleminen ja mieheksi kasvaminen, rakentuu upeasti.

Arvio Keskisuomalaisen sivuilla


Kuunteletko Sinä PK:n verkkokaupassa