|
4. PK:n matkat 50-luvulla
|
ValokuvanäyttelyPK:n matkat 50-luvullaPolyteknikkojen Kuoro teki Ossi Elokkaan kanssa useita pitkiä konserttikierteita ulkomaille. Näistä merkittävin oli vuonna 1950 tehty matka Amerikkaan, joka kesti lähes kaksi kuukautta ja käsitti 27 konserttia. Muita merkittäviä matkoja olivat vuonna 1952 tehty Välimeri-matka Keski-Eurooppaan ja useisiin Välimeren maihin ja vuonna 1957 tehty matka Saksaan, Sveitsiin ja Italiaan.  Polyteknikkojen Kuoron pääjoukko on juuri saapunut New Yorkin Idlewildin kentälle lokakuussa 1950. Konserteista sykähdyttävin oli kiertueen alkupäässä ollut esiintyminen New Yorkin legendaarisen Carnegie Hallin loppuunmyydyssä suuressa salissa noin 2700 hengen yleisölle. "Kun ottaa vielä huomioon sen, että tilaisuudessa oli läsnä arvostelijain maailman arvostetuin ja peljätyin arvostelija, Olin Downes, oli jännitys tietenkin aika korkealla konsertin alkaessa, mutta sekä kuoro että sen johtaja Ossi Elokas erityisesti ottivat asian hyvin rauhallisesti. Kuoro teki tosiaan elämänsä tehtävän. Sen esitys oli korkeinta tasoa ja yleisö myötäili niin suuresti, että ei ainoastaan suomalainen panos yleisöä, vaan myös amerikkalainen, oli ensimmäisestä laulusta lähtien täysin antautunut", muisteli kuorolainen Ilmari Harki.  Polyteknikkojen Kuoro ehdotti säveltäjämestari Sibeliukselle tämän Kullervon esittämistä Yhdysvalloissa, mutta vastaus oli "blankt nej". Ossi Elokas oli ihastunut sekä itse konserttisaliin että salin takaiseen toimintaan: "Salin akustiset ominaisuudet ovat erittäin ihanteelliset, joten ainakin esiintyjän kannalta katsottuna konsertointi tuottaa mitä suurimman tyydytyksen. Tämä konsertti muodostui useammassakin mielessä suureksi juhlaksi, johon rakentavasti vaikutti mm. taiteilijahuoneiden puolella vallitseva selittämätön atmosfääri. Liikuimmehan konserttitalossa, jonka estraadilla olivat vuosikymmenien kuluessa esiintyneet vain maailman musiikkielämän valiot." Myös upeaan virkapukuun pukeutunut taiteilijapuolen vahtimestari teki vaikutuksen Elokkaaseen: "Miellyttäväksi elämykseksi jäi samaisen vahtimestarin yllättävä toimenpide, kun hän, pistäytyessäni konsertin ensimmäisen osaston puolessa välissä hetkeksi estraadin taustalla, vastaanotti minut hopeiselta tarjottimelta vesilasia tarjoten." Pelätty Olin Downes laski aseensa. Hän antoi konsertista erittäin positiivisen arvion ja eritteli kuoroa muun muassa seuraavasti: "Kyseessä on 58 laulajan ihailtava kuoro. Se on hyvin kurinalainen ja laulaa vakavuudella ja eloisuudella, eikä sointi ole koskaan karkea tai raaka. Laaja dynaaminen asteikko ulottuu täyteläisestä ja soinnikkaasta fortissimosta kolminkertaiseen pianissimoon, joka voi hiipua lähes huomaamatta hiljaisuuteen, jos niin on tarve." Lisäksi Downes kehui erikseen myös Elokasta johtajana ja tulkitsijana. New Yorkin Carnegie Hallin esiintyminen antoi väkevän lisäsysäyksen koko kiertueelle. Ilmari Harki totesi, että "tämän jälkeen oli jää murrettu ja kuoron mieliala ja itseluottamus kohosivat tuntuvasti ja seuraavana kohteena ollut Boston otettiin jo tuntuvasti rauhallisemmin.
Välimeren-matkan kohokohta oli PK:n vierailu paavi Pius XII:n luona. Kaikki tapahtui juhlallisen protokollan mukaisesti. PK marssi paavin hoviin sveitsiläiskaartin muodostamaa kunniakujaa pitkin, ja punaviittaisten kardinaalien kanssa sovittiin vierailun yksityiskohdista, esimerkiksi harjoiteltiin etikettiä kuten syvää kumarrusta ja mahdollisiin paavin kysymyksiin vastaamista. Kuoro asettui valmiiksi paavin ns. pieneen valtaistuinsaliin. Kello 10.45 ovet avautuivat ja Pius XII astui huoneeseen. PK lauloi paaville kolme numeroa: Klemetin sovittaman Piae Cantiones -laulun Amoris opulentiam, Madetojan psalmi-sävellyksen De profundis, jossa Matti Lehtisellä oli soolo, ja Sibeliuksen Finlandia-hymnin. Kertoman mukaan varsinkin hiljaa laulettu De profundis teki syvän vaikutuksen paaviin. Esityksen jälkeen paavi esitti saksaksi kiitospuheen, jossa hän mm. totesi, että "Sie sind alle grosse Künstler", ja keskusteli hetken matkan johtajien kanssa. Lisäksi hän jakoi kuorolaisille ns. Pyhän vuoden mitalin ja luovutti kuoron johtajalle kauniiseen nahkakoteloon sijoitetun hopeisen muistomitalin. Paavi tarjoutui myös siunaamaan kuoron, mutta matkalla mukana ollut inspehtori professori Jaakko Rahola kieltäytyi siitä vedoten luterilaisuuteensa. Näin jäi koko muukin kuoro joidenkin harmiksi vaille paavillista siunausta. |
edellinen sivu
seuraava sivu
