Italian matkan 1957 muistelo 21.4.2007

 

PKY:n senioritapahtuma vietettiin lauantaina 21.4.2007 mukavissa
tunnelmissa Otakaari 20:n sitsitilassa. Paikalle oli saapunut reilut 20
henkeä ja mukana oli lähes kolmasosa vuoden 1957 matkakuorosta sekä muita
PKY:n jäseniä ja nykykuorolaisia.

Tilaisuuden aluksi PKY:n puheenjohtaja Mikko
Kontiainen
toivotti kaikki tervetulleeksi, Kari
Pärssinen
lauloi Karjalaisen tervetulolaulun ja PK:n
puheenjohtaja vuodelta 1957 Pentti Keynäs muisteli
matkan vaiheita ja tapahtumia sekä siteerasi Kalevalaseuran
kokouspöytäkirjaa, joissa todettiin olevan hauskalla tavalla paljon
yhteistä teekkarien toiminnan kanssa.

Illan esitys oli rakennettu Heikki Ihantolan
matka-albumin ympärille, jota oli täydennetty muilla kuvilla. Kuultiin
autenttisia kertomuksia monista sattumista ja tapahtumista matkan
varrelta. Kaikki ei välttämättä aina mennyt niin kuin virallisessa
historiakirjoituksessa kerrotaan ja parhaimpia juttuja ei sovi
paperille laittaa. Perinteiseen tapaan koetettiin tunnistaa laulajat
ryhmäkuvasta, ja varsin hyvin olivat nimet ja naamat mielessä vielä 50
vuoden jälkeenkin. PK saa taas yhden historiallisen dokumentin omaan
arkistoonsa.

Mukavan illan täydensi maittava illallinen. Lauluakin saatiin
aikaiseksi, ja todettiin että tenorit ovat edelleen iskussa, niin kuin
matkallakin. PK:n Vuodet-levyltä kuultiin todistusta kuoron kunnosta
50 vuotta sitten, levyllähän on kokonaisuudessa Italian matkalla tehty
nauhoitus.

PKY:n senioritapahtuma oli jälleen onnistunut. Seuraavaksi on
suunnitteilla järjestää vuoden 1978 Unkarin matkan
30-vuotistapahtuma.

Sami Grönberg
Kuva: Seppo Ranta-Aho