Polyteknikkojen Kuoron rahaston apurahat haettavissa

Polyteknikkojen Kuoron Rahaston tarkoituksena on stipendein ja apurahoin tukea ja edistää Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY:n) ja sen piirissä toimivien yhdistysten jäsenten lauluharrastusta.

Polyteknikkojen Kuoron Rahasto julistaa haettavaksi apurahat laulukaudelle 2013-2014.

Hakijoita pyydetään selvittämään lauluharrastuksensa sekä perustelemaan apurahan tarve. Hakemukseen on liitettävä hakijan henkilötunnus, verotuskunta, yhteystiedot ja tilinumero, kopio AYY:n jäsenmaksukuitista tai opiskelijakortista sekä selvitys lauluharrastuksen laulukauden syyskuu 2013 – elokuu 2014 kuluista tositteineen.

Hakemukset on toimitettava maanantaihin 16.12.2012 klo 16.00 mennessä osoitteeseen Polyteknikkojen Kuoron Rahasto, Timo Voipio, PL 69, 02151 Espoo. Hakemuksen voi myös jättää näillä yhteystiedoilla varustetussa kirjekuoressa AYY:n Otaniemen palvelupisteeseen tai toimittaa sähköisesti PDF-muodossa osoitteeseen pkr-hakemukset@polyteknikkojenkuoro.fi

Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Hakemuksen on oltava perillä mainittuun ajankohtaan mennessä.

Lisätietoja antaa tarvittaessa Polyteknikkojen Kuoron Rahaston edustaja Timo Voipio, 041-518 9294, timo.voipio@polyteknikkojenkuoro.fi.

Saara Aittakumpu Polyteknikkojen Kuoron taiteelliseksi johtajaksi

Polyteknikkojen Kuoro on valinnut kuoronjohtaja Saara Aittakummun taiteelliseksi johtajakseen. Aittakumpu aloittaa kautensa elokuussa 2013 toimittuaan kevään kuoron virkaatekevänä taiteellisena johtajana.

Saara Aittakumpu on koulutukseltaan musiikin maisteri pääaineenaan kuoronjohto. Hän toimii PK:n ohella Lahden Bach-kuoron sekä perustamansa Kaari-ensemblen taiteellisena johtajana ja on aikaisemmin johtanut muun muassa Savolaisen osakunnan laulajia. Aittakumpu on myös opettanut kuoronjohtoa Metropoliassa, Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä Helsingin konservatoriossa.

”Mainiosti sujunut ensimmäinen yhteinen konserttimme Musiikkitalossa antoi välähdyksen siitä mihin PK pystyy Saaran johdolla. Odotamme jo innolla tulevia yhteisiä vuosia”, sanoo PK:n puheenjohtaja Antti Ilmavirta. Saara Aittakumpu itse kertoo olevansa valinnasta todella iloinen ja odottavansa innolla pitkäjänteisempää työskentelyä PK:n kanssa.

Tänä keväänä Polyteknikkojen Kuoro on esiintynyt Aittakummun johdolla Suomen rakkain mieskuorolaulu -konsertissa Musiikkitalossa. Aittakumpu johtaa kuoroa seuraavan kerran konserteissa 16.5. Espoon Sellosalissa ja 24.5. Irlannissa Dublinin National Concert Hallissa. Samana iltana PK ja RTÉ National Symphony Orchestra esittävät myös Jean Sibeliuksen Kullervo-sinfonian Hannu Linnun johdolla.

Lisätietoja:

Taiteellinen johtaja Saara Aittakumpu, p. 044 5521578

Puheenjohtaja Antti Ilmavirta, p. 050 3291165


Saara Aittakumpu johtaa Polyteknikkojen Kuoroa Musiikkitalossa 6.4.2013. Kuva: Markku Pihlaja, Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät 2013



Saara Aittakumpu vapputunnelmissa PK:n teltalla Ullanlinnanmäellä 1.5.2013. Kuvat: Heikki Laurila

Saara Aittakumpu Polyteknikkojen Kuoron virkaa tekeväksi taiteelliseksi johtajaksi

Polyteknikkojen Kuoro on valinnut kuoronjohtaja Saara Aittakummun virkaa tekeväksi taiteelliseksi johtajakseen. Koulutukseltaan Aittakumpu on musiikin maisteri, pääaineenaan kuoronjohto. PK:n lisäksi hän johtaa tällä hetkellä Kaari-ensemblea sekä Lahden Bach-kuoroa ja on aikaisemmin johtanut mm. Savolaisen osakunnan laulajia. Aittakumpu on myös opettanut kuoronjohtoa usean vuoden ajan mm. Metropoliassa, Tampereen AMK:ssa sekä Helsingin konservatoriossa.

Keväällä 2013 Aittakumpu johtaa Polyteknikkojen Kuoroa seuraavissa konserteissa: 6.4. Musiikkitalossa Rakkain mieskuorolaulu -konsertissa, 16.5. PK:n ja Dominanten yhteisessä kevätkonsertissa Sellosalissa sekä Dublinissa Irlannissa 24.5.

Juha Kuivanen lopettaa Polyteknikkojen Kuoron taiteellisena johtajana

Polyteknikkojen Kuoron taiteellinen johtaja Juha Kuivanen lopettaa kuoron taiteellisena johtajana.

Polyteknikkojen Kuoro kiittää Juhaa hänen merkittävästä ja pitkäaikaisesta panoksestaan kuoron taiteellisena johtajana vuosina 2004-2013. Kuivasen kaudella PK muun muassa saavutti toisen sijan kansainvälisessä Madetoja-mieskuorokilpailussa Lahdessa keväällä 2005, kantaesitti uutta suomalaista musiikkia ja julkaisi neljä uutta levyä, joista joululevy ”Joulu on meillä” on kaikkien aikojen myydyin suomalainen mieskuorolevy sekä kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin suomalainen joululevy. Kuivasen valmentamana PK on jatkanut vahvaa yhteistyötä useiden huippuorkestereiden, kuten Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Avanti!-orkesterin ja Sinfonia Lahden kanssa. Orkestereiden lisäksi kuoro on laulanut yhdessä merkittävien solistien kuten Plácido Domingon ja Matti Salmisen kanssa. Ansioistaan muun muassa PK:n johtajana Kuivanen valittiin vuoden 2012 kuoronjohtajaksi.

Kuoro käynnistää uuden taiteellisen johtajan haun. Tästä kerrotaan tarkemmin erillisessä tiedotteessa.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Antti Ilmavirta, p. 050 329 1165

Varalaulunjohtaja Yki Kortesniemi, p. 045 203 1255

Juha Kuivasesta vuoden 2012 kuoronjohtaja

Suomen kuoronjohtajayhdistys on valinnut Vuoden 2012 kuoronjohtajaksi Juha Kuivasen

Sibelius-Akatemiasta valmistunut Kuivanen on työskennellyt monipuolisesti suomalaisen kuoroelämän eteen. Hänen toimintansa niin ammattilaisten kuin harrastajienkin kanssa Suomessa sekä ulkomailla on ollut merkillepantavaa. Kuivasen määrätietoinen, rakentava ja ammattitaitoinen kädenjälki on näkynyt ja kuulunut työskentelyssä mm. Polyteknikkojen Kuoron, Tapiolan Kamarikuoron sekä Chorus Cathedralis Aboensis-kuoron kanssa. Näiden lisäksi hän on johtanut mm. Radion kamarikuoroa sekä toiminut Suomen kansallisoopperan kuoromestarina. Juha Kuivanen toimii myös kuoropedagogina ja kouluttajana Sibelius-Akatemiassa.


Suomen Kuoronjohtajayhdistys on noin 160 suomalaisen kuoronjohtajan yhdistys, joka pyrkii toiminnallaan nostamaan kuoronjohdon ja kuorolaulun tasoa Suomessa sekä parantamaan kuoronjohtajien näkyvyyttä ja asemaa. Vuoden kuoronjohtaja -palkinto jaettiin nyt 18. kerran. Palkinto luovutettiin Kuivaselle Polyteknikkojen Kuoron joulukonsertissa torstaina 20.12.2012.

PK esiintyy Tristan ja Isolde -oopperassa Esa-Pekka Salosen johdolla

Polyteknikkojen Kuoro esiintyy elokuussa 2012 Richard Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperassa, jonka Esa-Pekka Salonen tuo Helsingin Juhlaviikoille. Huippusolisteina esiintyvät Violeta Urmana, Gary Lehman ja Matti Salminen. Salonen debytoi projektin myötä Musiikkitalossa ja johtaa Polyteknikkojen Kuoroa sekä Radion sinfoniaorkesteria.

Lippuja oopperaan myydään torstaista 15.12.2011 lähtien. Jos haluat katsomaan ja kuulemaan, kannattaa liput ostaa heti!

Lisätietoja:

  • Tristan ja Isolde -konsertin tiedot PK:n Konsertit-sivulla
  • Helsingin Sanomien artikkeli to 15.12.2011
  • Helsingin Juhlaviikkojen tiedote
  • PK äänitti nykymusiikkia uudessa Musiikkitalossa

    Polyteknikkojen Kuoro äänitti materiaalia seuraavalle, nykymusiikkia sisältävälle levylleen Musiikkitalon Sonore-salissa syyskuun toisena viikonloppuna 10.-11.9.2011. Molempina päivinä äänitykset aloitettiin aamulla klo 9.15.


    Kuorolaisia saapumassa aamulla Musiikkitaloon.


    Sonore-salin seinää. Kuva: Teemu Känsäkangas.


    Kun saavuimme saliin, kiinnittyi huomio ensimmäisenä kummallisen näköisiin seiniin, joissa oli satunnaisia, rikkonaisia kuvioita. Kuorolaiset vitsailivat, että siinä on jollakin kulunut aikaa rälläkän kanssa. Seinän takaa paljastui toinen, kiinteämmän oloinen seinä sekä erilaista teknistä laitteistoa. Akustisesti läpinäkyvien väliseinien tarkoitus on parantaa äänieristystä ja poistaa värinöitä. Ainakin päälle päin näytti siis siltä, että puheet Musiikkitalon salien ”akustiikka ensin” -periaatteesta voisivat olla perusteltuja.


    Vielä varttia ennen sovittua aloitusaikaa oli tekniikan osalta täysi säätö käynnissä. Uudessa salissa äänittäminen vaati tavallista pidemmät toimenpiteet ja aloitusruljanssit, koska akustiikka ei ollut vielä tuttu. Sonore-salia oli hädin tuskin ehditty korkata esiintymiskäyttöönkään. Kun säätöparametrit olivat vihdoin optimiasetuksilla, päästiin aloittamaan äänitykset.


    Jo ensimmäisissä fraaseissa huomasimme, että Sonore-salissa ei huudettu saappaaseen. Monen kuorolaisen ja allekirjoittaneen mielestä salin akustiikka oli äärimmäisen tarkka ja soiva. Parhaat kaverit kuuli hyvin. Yksittäiset vahinkolaukaukset hankalissa kohdissa iskivät jokaisen kuorolaisen tietoisuuteen. Sali ei antanut paljon anteeksi – eikä tarvinnutkaan.


    Kuorolaisia rivissä laulamassa.


    Musiikkitalo valittiin äänityspaikaksi akustiikkaan liittyvien syiden takia sekä ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta uutta taloa kohtaan. Nykymusiikki asetti tietynlaiset vaatimukset akustiikalle.


    ”Halusimme kokeilla Musiikkitaloa ja sen saleja. Sonoreen tulimme, koska tavoiteltiin modernin musiikin vaatimaa tarkkaa ja erittelevää akustiikkaa. Sonore täytti odotukset hyvin”, kertoi taiteellinen johtaja Juha Kuivanen.


    Nauhoittaminen uudessa salissa toi mahdollisuuksien lisäksi esiin myös haasteita – erityisesti mikrofonin johdon toiseen päähän, jossa työskentelivät äänittäjä Kuisma Eskola ja levyn tuottaja Tuuli Lindeberg.


    ”Uudessa salissa äänittäminen on kuin ostaisi sikaa säkissä, koska tilaa ei tunne entuudestaan”, totesi Lindeberg. Alussa kului aikaa äänityksen perusasioihin, kuten ylimääräisten äänien eliminoimiseen.


    Tuottaja Tuuli Lindeberg valvoo äänityskopissa. Vasemmalla äänittäjä Kuisma Eskolan otsa ja luurit.


    Uuden salin lisäksi viikonloppuna äänitetty ohjelmisto tarjosi haasteita niin kuorolaisille, taiteelliselle johtajalle kuin tuottajallekin. Nykymusiikin säveltäjät kokeilevat usein ideoita, joiden toteuttaminen saattaa olla esiintyjille varsin vaativaa. Viikonloppuna äänitettiin Tiina Myllärisen teos Kaikki kuuluu värinä, Mikko Sidoroffin sävellys Talvi, tule vasta sekä Olli Kortekankaan mieskuorolle säveltämät viisi fragmenttia Anna niskasi niellä kynteni jälki. PK on tilannut ja kantaesittänyt kaikki teokset viimeisten parin vuoden aikana.


    Äänittäjä Kuisma Eskolalla oli omia lisähaasteita, sillä hän työskenteli PK:n kanssa ensimmäistä kertaa. Toisen äänityspäivän aamuna äänittäjä oli varmistamassa, että kaikki laitteet olivat paikallaan yön jäljiltä, jolloin eräs kuorolainen tokaisi, toki leikillään: ”Siirsin yhtä mikrofonia metrin, mutta en kerro mitä!”


    Haasteista huolimatta äänitykset vietiin päätökseen menestyksellisesti. Apuna tässä olivat täsmällisyys, sitkeys sekä hyvä yhteispeli. Kiitos Musiikkitalolle ja kaikille mukana olleille mahtavasta levytysviikonlopusta!


    Toimitti: Teemu Känsäkangas

    Kuvat: Mikko Reinikainen

    Kuvia äänityksestä


    PK äänittää.


    Musiikkitalo autereisena syyskuun aamuna.


    Äänittäjä Kuisma Eskola selittää tekniikkaa.


    Taiteellinen johtaja Juha Kuivanen antaa esitysohjeita.


    Bassoille pidetään välillä stemmaharjoitusta.


    Kuorolaisia tauolla.

    PK esiintyi Plácido Domingon kanssa

    Polyteknikkojen Kuoro oli mukana lavalla Hartwall-areenalla keskiviikkona 24.8.2011 maestro Plácido Domingon konsertissa.

    PK säesti solisteja, Domingoa ja sopraano Virginia Tolaa kahdessa teoksessa, Meine Lippen sie Küssen so heiss (Lehárin operetasta Giuditta) ja The Impossible Dream (musikaalista Man of La Mancha). Lisäksi PK:lla oli kaksi omaa numeroa. Sotilaiden kuoro Gloria immortelle Gounoudin oopperasta Faust esitettiin Lohjan Kaupunginorkesterin säestyksellä ja Eric Whitacren teos Lux Aurumque laulettiin a cappella.

    Konsertti oli upea menestys (mm. Ilta-Sanomien mukaan), ja yleisö kiitti oopperan kuningasta seisaaltaan useaan kertaan. Tässä Plácido Domingo, Virginia Tola, PK:n Juha Kuivanen sekä kapellimestari Eugene Kohn ottavat vastaan aplodeja.

    Plácido Domingo, Virginia Tola, PK:n Juha Kuivanen sekä kapellimestari Eugene Kohn ottavat vastaan aplodeja. Kuvaaja: Mikko Reinikainen

    Konsertin jälkeen takahuoneessa osa kuorolaisista pääsi vielä poseeraamaan yhdessä maestron kanssa. Hymyt olivat herkässä!

    Plácido Domingo ja Polyteknikkojen Kuoro

    Lisää kuvia konsertista PK:n Facebook-sivulla! Kuvat on ottanut valokuvaaja Mikko Reinikainen.

    Osta Wappuna teekkaripallo ja serenadi!

    Osta teekkaripallo ja seranadi


    Tule ostamaan Wappuna PK:n myyntikojulta Ullanlinnanmäeltä perinteinen iso punainen teekkaripallo! Kaupan päälle saat serenadin seuralaisellesi tai itsellesi. Hinnat alkaen 5 € / pallo.


    Löydät PK:n myyntipisteen läheltä mäen huippua seuraamalla maamerkkinä toimivaa korkealla killuvaa punaista teekkaripalloa. Tervetuloa!

    Polyteknikkojen Kuorolle kolmas peräkkäinen voitto Chivas Regal -kvartettikisassa!


    ”Gangsta’s

    Gangsta’s Paradise kilpailuvoiton jälkeen.

    Polyteknikkojen Kuoron laulajista koostuva kvartetti Gangsta’s Paradise

    voitti pääkaupunkiseudun akateemisten mieskuorojen Chivas Regal -kvartettikilpailun. Torstaina 31.3. pidetyssä kisassa PK:n, YL:n, AS:n ja KYLlin kvartetit kilpailivat keskenään Chivas Regal -viskipalkinnoista Laulumiesten ravintolassa.

    Voitto oli jo kolmas peräkkäinen PK:lle. Vuonna 2009 kisan voitti PK:n kvartetti Kuutamollat. Vuonna 2010 kisan voitti Iloinen keittiö ja Gangsta’s Paradise oli toisella sijalla.

    PK onnittelee gängstoja!