Polyteknikkojen Kuorolle Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiön avustus

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö on myöntänyt Polyteknikkojen Kuorolle avustuksen. Marraskuussa Japaniin suuntaavan konserttimatkan tueksi myönnetyn apurahan suuruus on 5 000 euroa.

Pääosin Aalto-yliopiston tekniikan opiskelijoista ja alumneista koostuva 117-vuotias Polyteknikkojen Kuoro on yksi Suomen vanhimmista teekkareiden kulttuuriperinteen vaalijoista.

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö (ent. Teknillisen korkeakoulun tukisäätiö) on suomalaisen teollisuuden vuonna 1979 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on Aalto-yliopistossa suoritettavan teknistieteellisen tutkimuksen tukeminen ja siihen liittyvän opetustoiminnan edistäminen. Lisäksi säätiö käyttää varojaan tiede- ja opiskelijayhteisön tukemiseen.

PK kiittää säätiötä saamastaan tuesta!

PK ja RSO kantaesittävät Wennäkosken uuden teoksen itsenäisyyspäivänä Musiikkitalossa: Suomi 100 & RSO 90

Polyteknikkojen Kuoro on tilannut yhdessä Radion sinfoniaorkesterin kanssa Lotta Wennäkoskelta laulusarjan mieskuorolle ja orkesterille. Uniin asti kantaesitetään  itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta Musiikkitalossa Suomi 100 ja RSO 90 -juhlakonsertissa. Teos helkkyy suomeksi, ruotsiksi ja pohjoissaameksi.

Lisäksi PK esittää konsertissa RSO:n kanssa Jean Sibeliuksen Kullervon (op. 7).

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertin johtaa RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu. Kuoron valmentaa Saara Aittakumpu. Kullervona kuullaan baritoni Tuomas Pursio ja Kullervon sisarena mezzosopraano Niina Keitel. PK esittää Kullervon Hannu Linnun johdolla myös Tokiossa marraskuussa Tokyo Metropolitan -sinfoniaorkesterin kanssa.

Suomen sadantena itsenäisyyspäivänä järjestettävä Suomi 100 & RSO 90 -nimeä kantava konsertti juhlistaa myös Radion sinfoniaorkesterin 90-vuotisjuhlaa. Konsertissa kuullaan lisäksi Magnus Lindbergin uuden teoksen kantaesitys. Teos on Ylen tilaama.

Kertaliput RSO:n konsertteihin kaudelle 2017–2018 tulevat myyntiin 14. elokuuta, ja kausiliput ovat myynnissä 26.4.–5.8.2017.

Lisätietoja: 6.12. Suomi 100 & RSO 90

Vuaren Kukkoo jälleen Otaniemeen

Suomen Mieskuoroliitto myönsi Talvipäivillään pidetyn liitokokouksen yhteydessä 5.3.2017 Polyteknikkojen Kuorolle Vuaren Kukkoo -kiertopalkintonsa vuoden 2016 aikana suoritetuista liiton merkkilaulusuorituksista. Kiertopalkinto jaetaan vuosittain eniten merkkisuorituksia suhteessa jäsenmäärään keränneelle kuorolle.

Viime vuonna PK:ssa suoritettiin 7 perusmerkkiä ja 12 taitomerkkiä – kolme neljäsosaa vuoden aikana jaetuista taitomerkeistä. Toiseksi eniten merkkejä suoritti Mieskuro Laulajat viidellä perusmerkillä ja yhdellä taitomerkillään.

Palkinto on Polyteknikkojen Kuorolle toinen peräkkäin. Viimevuotisen palkintonsa PK sai vuonna 2015 suoritetuista 14 perusmerkistä ja 4 taitomerkistä.

Yksikään mieskuoro ei ole vielä saanut palkintoa kolmena peräkkäisenä vuotena.

 

Lisätietoja: Suomen Mieskuoroliitto
Kuva: Aino Herranen, smkl:n toiminnanjohtaja

Kaipaisen Commedian kantaesitykselle ylistävä vastaanotto

Hannu Linnun johtamat Tampere Filharmonia ja Polyteknikkojen Kuoro kantaesittivät yhdessä solistien sopraano Pauliina Linnosaaren (Beatrice) ja baritoni Jaakko Kortekankaan (Dante) kanssa 3.3.2017 Jouni Kaipaisen (1956–2015) neljännen sinfonian – Commedian.

Vuonna 2010 Radion sinfoniaorkesteri ja Polyteknikkojen Kuoro esittivät jo osan Kaipaisen Commediasta Hannu Linnun johdolla, mutta nyt tämä Dante Alighierin Jumalaiseen näytelmään pohjautuva teos esitettiin postuumisti ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Rakenteeltaan Alighierin Jumalaista näytelmää mukaileva Commedia alkaa baritoni Danten johdannolla, josta siirrytään helvetin kautta esikiirastuleen, kiirastuleen ja maanpäällisen paratiisin kautta lopulta taivaiseen paratiisiin.

Mediassa esiintyneissä arvosteluissa kehuttiin Kaipaisen Commedian tyyliä kuvaillen sitä värikkäästi:

Commediaa ei tee vaikuttavaksi vain sen mahtipontisuuteen asti nouseva monumentaalisuus ja valtaisan värikäs sinfoninen mestaruus, vaan myös sen inspiroitunut, hyvin henkilökohtaiselta tuntuva henki. – – Musiikillisesti jännittävin osa on odotetusti Inferno, jonka hyytävät kauhut, vihanhuudot ja kärsimykset Kaipainen maalaa taiturillisen groteskisti. Tämä kalmanhajuinen marssikulkue on eräänlainen matka mielen pimeään puoleen.

Purgatorio-osassa maailma alkaa kirkastua, mutta levottomien sielujen lentely luo siihen jännitteitä. Danten ja Beatricen suhde synnyttää elämää paratiisijaksoihin. Missään vaiheessa Kaipaisen visio ei muutu liian eteeriseksi ja sen myötä aneemiseksi. Se hehkuu alusta loppuun.” (Hannu-Ilari Lampila, HS 5.3.2017)

”Trumpeterna kommer med viktiga signaler från första början, violinerna tickar, kören orerar, solisterna Dante och Beatrice breder ut sig med utsvävningar. Vid helvetets port är det fyra wagnertubor som står för den mest dissonerande satsen, djupt inne i helvetet sjunger kören förvånansvärt brölande och brummigt (inte direkt vackert, enligt tonsättaren).” (Wilhelm Kvist, HBL 4.3.2017)

Erityisesti huomiota sai Commedian viimeisen osan -paratiisin- herkkä Ave Maria -teema, jossa aikaisemmin lauletun italiankielisen tekstin sijaan kuoron kieli vaihtuu suomeksi:

”Kuoro laulaa Ave Marian uudestaan, tällä kertaa suomeksi. Tämä on oma ratkaisuni, ehkä kovin yksinkertainen, mutta toivoakseni myös tehokas keino suhtautua siihen, että paratiisin ominaisuuksiin kuuluu kaikkien mahdollisuus ymmärtää kaikkea.” (Jouni Kaipainen, konsertin käsiohjelma 3.3.2017)

”Jouni Kaipaisen valtavan kuorosinfonian lopulla tapahtuu koskettava käänne: Danten muinainen italiankielinen teksti väistyy suomen kielen tieltä kuin pilvet auringonvalon edestä. – – Sinfonian edetessä uskonnollisen tunteet tulevat yhä enemmän pintaan, koskettavimmin kuudennen osan Ave Mariassa, jota herkempää musiikkia ei Suomessa ole kuorolle ja orkesterille ikinä sävelletty.” (Harri Hautala, Aamulehti 4.3.2017)

”Paratiisiosuuden kenties vaikuttavin hetki on Ave Maria -hymni. Yhtäältä siksi, että siinä esityskieli vaihtuu Danten alkuperäisestä italiaista yleisön kielelle, suomeksi. Tämä tuo kuulijan entistä lähemmäksi tekstin ydintä. Toisaalta hymnin vaikuttavuutta korostaa Kaipaisen säestysratkaisu, jossa kuoron satsia värittävät orkesterista ainoastaan wagner-tuubat. Näiden syvä sointi tuo musiikkiin jotakin tämän maailman ulkopuolista – – .” (Jari Kallio, Amfion 4.3.2017)

”Också detta är helt i enlighet med Dante som ville skriva på folkets språk – italienska i stället för latin. Trots att Kaipainen till största delen använder sig av italiensk text, visar han upp likadana ambitioner i avslutningen, när kören träder in med den sista satsen – på finska. Upplevelsen är häpnadsväckande och slående. Plötsligt förstår både körsångare och publik vad texten egentligen handlar om.” (HBL 4.3.2017)

Puolitoistatuntinen esitys koettiin onnistuneeksi kokonaisuudeksi:

”Sinfonian onnistumisen ja puhuttelevuuden saattoi aistia yleisön kiitollisesta vastaanotosta Tampere-talossa. Harvoin saa nykymusiikki osakseen tällaista suosiota. – – Hannu Lintu johti joukkoja suvereenilla näkemyksellä ja selkeydellä. Filharmonia toteutti laadukkaasti teoksen kamarimusiikillisen läpikuultavan orkesteriosuuden, ja Polyteknikkojen kuoro lauloi ilmiömäisen puhtaasti ja moni-ilmeisesti.” (Aamulehti 4.3.2017)

”Kaipaisen musiikin oivallisena tulkitsijana Hannu Lintu oli jälleen kerran harjoittanut Tampere filharmonian erinomaiseen iskuun. – – Saara Aittakummun valmentama Polyteknikkojen kuoro oli komeasti vaativan tehtävänsä tasalla samoin kuin solistit, Jaakko Kortekangas ja Pauliina Liinosaari. Lähes täyteen myyty Tampere-talon iso sali palkitsi esiintyjät innokkain, pitkin aplodein osoittaen lopuksi seisaaltaan kunnioitustaan edesmenneelle nimikkosäveltäjälleen.” (Amfion 4.3.2017)

Polyteknikkojen Kuorolle Suomen Kulttuurirahaston apuraha

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Polyteknikkojen Kuorolle apurahan kuoron taiteelliseen toimintaan. Kalevalan päivän aattona 27. helmikuuta julkistettu apuraha on suuruudeltaan 15 000 euroa. Apuraha on myönnetty Pehr August ja Saga Steniuksen nimikkorahastosta.

PK on tunnettu musiikillisesta kunnianhimoistaan ja taiteellisesta tasostaan. Vuonna 2017 kuoron toimintaan sisältyy sekä a cappella -esityksiä että konsertteja johtavien orkestereiden kanssa kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kuoro levyttää viimeisimpiä sävellystilauksiaan.

Suomen Kulttuurirahasto jakoi yhteensä 1 108 apurahaa. Hakijoista 12 prosenttia sai apurahan. Kulttuurirahaston tehtävänä on sääntöjensä mukaan suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaaliminen ja kehittäminen. Rahasto myöntää henkilökohtaisia apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille ja työryhmille sekä muille kulttuurielämän aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille.

Polyteknikkojen Kuoro kiittää lämpimästi Suomen Kulttuurirahastoa saamastaan tuesta.

Lisätietoja: Kulttuurirahasto jakoi 25 miljoonaa euroa tieteeseen ja taiteeseen

 

PK Tokioon marraskuussa: Kullervo

Polyteknikkojen Kuoro matkustaa marraskuussa Tokioon, ja nousee yhdessä Tokyo Metropolitan -sinfoniaorkesterin kanssa Tokyo Bunka Kaikan -salin lavalle esittääkseen Jean Sibeliuksen Kullervon. Konsertin johtaa kapellimestari Hannu Lintu. Kullervona esiintyy baritoni Tuomas Pursio ja Kullervon sisarena mezzosopraano Niina Keitel.

PK on tunnettu Kullervon esittäjä. Viimeksi PK esitti Kullervon vuonna 2015, kun kuoro vieraili Lontoossa BBC Promsissa sekä Lahden Sibelius-festivaaleilla. BBC:n sinfoniaorkesteria johti Sakari Oramo.

Kullervo on tärkeä osa kuoron vuoden 2017 ohjelmistoa. Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään, PK:lla on ilo viedä Kalevalaa, kansallissäveltäjän musiikkia sekä alkuvoimaista tulkintaansa ulkomaille.

Konsertin tiedot nähtävillä Tokyo Metropolitan -sinfoniaorkesterin sivuilla.

Vuaren Kukkoo PK:lle

Polyteknikkojen Kuoro vastaanotti Suomen Mieskuoroliiton talvipäivillä Oulussa 20.3. Vuaren Kukkoo -kiertopalkinnon vuonna 2015 suoritetuista liiton laulajamerkeistä. Kuoron jäsenet suorittivat edellisen toimintavuoden aikana kaikkiaan 14 perusmerkkiä ja 4 taitomerkkiä.

PK:n edustus Suomen Mieskuoroliiton hallituksessa vahvistui viikonlopun aikana entisestään, kun Tomi-Pekka Niukkanen valittiin jatkamaan liiton puheenjohtajana, ja uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Jori Jämsä. Myös liiton musiikkilautakunnassa on nyt PK-edustus, kun Saara Aittakumpu valittiin uutena jäsenenä musiikkilautakuntaan.

Kuva: Polyteknikkojen Kuoro ja BB SO Lahdessa

Yleisö- ja arvostelumenestys Lahdessa

PK:n, BBC Symphony Orchestran, Johanna Rusanen-Kartanon ja Waltteri Torikan Sakari Oramon johdolla esittämä Sibeliuksen Kullervo vastaanotti Lahden Sibelius-talon yleisöltä seisovat suosionosoitukset. Kriitikot ovat arvioineet konsettia muun muassa näin:

Jean Sibeliuksen Kullervo on pitkä suomalaisprojekti, joka sai jälleen uuden, entistä innostavamman luvun. – – Polyteknikkojen kuoro ja Ylioppilaskunnan laulajat ovat olleet Kullervo-historian kilvoittelijoita. Saara Aittakummun valmentamat polyteknikot veivät saavutuksen jälleen pidemmälle. Akustisesti antoisan Sibeliustalon kuoroparvelta kajahtanut jyly oli selkeää, iskevää ja ennen kaikkea sanapainoiltaan vivahteikasta. – Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat 4.9.2015

BBC:n sinfoniaorkesteri tarjosi Sibelius-festivaalilla loistokkaan sointikylvyn, joka tuntui koko kropassa.
Orkesteri eläytyi ylikapellimestarinsa Sakari Oramon johdolla varhaiseen Sibeliukseen suurella sydämellä. Kullervo-sinfonian dramaattiset myllerrykset ja Polyteknikkojen kuoron viimeistelemä loppuhuipennus vavisuttivat Sibeliustaloa ennen kokemattomalla tavalla. – Harri Kuusisaari, Etelä-Suomen Sanomat 3.9.2015

Man må säga vad man vill om den incestuösa syskonkärleken, men Sibelius sjuttio minuter långa partitur är alla gånger verkningsfullt, inte minst när körpartiet tolkas av Polyteknikernas hundramanna kör instuderad av Saara Aittakumpu. Kören sjunger rent, textar tydligt och besitter häpnadsväckande volymmässiga resurser. – Wilhelm Kvist, Hufvudstadsbladet 4.9.2015

Konsertti on kuultavissa ja katsottavissa Yle Areenassa:

PK:n ”ainutlaatuinen sointi” keräsi kiitosta BBC Proms -Kullervossa

Polyteknikkojen Kuoro esitti BBC Proms -festivaaleilla Jean Sibeliuksen Kullervon yhdessä Sakari Oramon johtaman BBC Symphony Orchestran, BBC Symphony Choruksen miesten, Johanna Rusanen-Kartanon ja Waltteri Torikan kanssa.

Konsertti on saanut kiitosta lukuisissa arvioissa.

Polyteknikkojen Kuoro täydennettynä BBC Symphony Choruksen miehillä lausui jokaisen kuorolle kirjoitetun sanan murskaavalla selkeydellä, merkityksellisyydellä ja painokkuudella. He saivat ansaitusti ensimmäiset ja voimakkaimmat suosionosoitukset. – – Kuka tekikään päätöksen suomalaisen yliopistokuoron tuomisesta tähän esitykseen ansaitsee kiitokset, sillä toista aivan samanlaista ääntä ei ole.
-Sebastian Scotney, The Arts Desk

Konsertista on kirjoitettu mm. seuraavat arviot:

PK, BBC Symphony Orchestra, Johanna Rusanen-Kartano ja Waltteri Torikka esittävät Kullervon myös tänään 2.9. Lahden Sibeliustalossa. Loppuunmyyty konsertti on nähtävissä suorana Ylen verkkosivuilla ja kuunneltavissa Yle Radio 1:llä.

 

 

Polyteknikkojen Kuoron vappu – teekkaripalloja ja serenadeja!

Polyteknikkojen Kuoron perinteikkäät punaiset teekkaripallot (kuva: Kimmo Räisänen) löydät tänäkin vuonna Ullanlinnanmäen laelta, Ursan tähtitornin kupeesta. Pallojen hinta on koosta riippuen 5 – 30 euroa, ja kaupanpäällisiksi saat aina kauniin serenadin – tai jos mielentilasi sitä enemmän tarvitsee, reippaan mieslaulun. Tunnelmasi mukaan voit myös hankkia teltaltamme mukaasi tuoreen Sinulle -serenadilevymme, tai jo klassikoksi muodostuneen vappuhenkisen sitsilaululevymme Kirkasta lasia.

Oheiselta Helsingin kaupungin vappupaikannuskartalta löydät meidät ruuduista O19/N19. Mäen harjalla tuulessa heiluvat punaiset teekkaripallot helpottavat visuaalista navigointia.

Tervetuloa viihtymään kanssamme!

Kaivopuisto vappukartta - Teekkaripallojen myyntipaikka

Teekkaripallojen myyntipaikka Kaivopuistossa