Saara Aittakumpu Sibelius-Akatemian kuoronjohdon lehtoriksi – PK:n taiteellisen johtajan haku alkaa syksyllä

Polyteknikkojen Kuoron taiteellinen johtaja Saara Aittakumpu on valittu kuoronjohdon lehtoriksi Sibelius-Akatemian Kuopion yksikköön. Koko PK onnittelee sydämellisesti Saaraa uudesta kokoaikaisesta tehtävästä! Saara aloittaa uudessa tehtävässään elokuussa, mutta jatkaa vielä PK:n johtajana vuoden 2023 loppuun saakka.

Saara on toiminut PK:n taiteellisena johtajana kymmenen vuoden ajan, keväästä 2013. Saaran johdolla PK on tilannut, kantaesittänyt ja levyttänyt runsaasti uutta mieskuoromusiikkia orkesterin kanssa ja ilman, sekä konsertoinut johtavien sinfoniaorkestereiden kanssa Suomessa ja maailmalla. Saara on systemaattisesti kehittänyt PK:n sointia ja tarkkuutta, mikä on tehnyt PK:sta entistä toivotumman yhteistyökumppanin ja palkitsevan paikan harrastaa mieskuorolaulua.

PK toteuttaa uuden taiteellisen johtajan haun ja valinnan tulevan syyskauden alussa.

Lue lisää hakuprosessista täällä.

Voit myös kysyä hakuprosessista: simo.hellgren@polyteknikkojenkuoro.fi tai puhelimitse 0504024912

Saara Aittakumpu. Kuva: Markku Pihlaja

Polyteknikkojen Kuoro julkaisee 120-vuotisjuhlatilauksiaan sekä harvemmin kuultuja mieskuoroaarteita: Unetar-levy julki 20.10.

Polyteknikkojen Kuoro julkaisee 20.10. Of Apes and Men -konserttinsa yhteydessä uuden levyn. Unetar-levyn ohjelmiston ytimen muodostavat kuoron 120-vuotisjuhlavuotta varten tilaamat uudet teokset: Sebastian Fagerlundin Dream-Land, joka on Edgar Allan Poen runoon sävelletty laajamuotoinen matkakertomus unen maahan, sekä Mikko Heiniön Juha Vakkurin koskettaviin runoihin säveltämä sarja Täällä, kaikkialla. Levy sisältää myös Tapani Länsiön sävellykset Rhythm ja Silence sarjasta Words of Wisdom, sekä harvemmin kuultuja kansallisromanttisia mieskuorolaulun aarteita, kuten Ida Mobergin Skogsrån, Tauno Marttisen Veljesten paluu Jukolaan, Armas Järnefeltin Onnelliset sekä nimikkoteoksen, Leevi Madetojan Unetar. 

Levyn äänityksestä, masteroinnista ja editoinnista on vastannut Kuisma Eskola, taiteellisesta tuottamisesta on vastannut Jukka Jokitalo. Levyllä Polyteknikkojen Kuoroa johtaa taiteellinen johtaja Saara Aittakumpu.

Unetar-levy julkaistaan Of Apes and Men -konsertissa Ritarihuoneella 20.10.2022. Konsertti on osa Kuoromusiikin kausikonsertit -sarjaa. Lippuja konserttiin voi ostaa ennakkoon Lippupisteestä sekä saatavuuden mukaan ovelta. Levy on saatavilla myös PK:n joulukonserteista sekä on myöhemmin tilattavissa kuoron verkkokaupasta.

Polyteknikkojen Kuoro: Unetar

Muuntautumiskykyinen yhteistyökumppani

Auli Särkiö-Pitkänen on kirjoittanut tämän artikkelin PK120-juhlavuosijulkaisua varten.

Musiikin ammattilaiset ovat oppineet luottamaan Polyteknikkojen Kuoron omistautuneisuuteen ja omaksumisnopeuteen.. Millaisena kuoron näkevät säveltäjä Lotta Wennäkoski sekä kapellimestarit Sakari Oramo ja Hannu Lintu?

Viimeistään vuosituhannen vaihteesta alkaen Polyteknikkojen Kuoro on tullut tunnetuksi Suomen musiikkikentällä ennen kaikkea suurista orkesteriteoksista. Sitä on nähty kiertueilla Torontosta Tokioon, Euroopan musiikkikaupungeissa ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä Radion sinfoniaorkesterin luottotyökaluna harvinaisemmissakin teoksissa kuten Brahmsin Alttorapsodiassa tai Stravinskyn Oidipus Rexissä. Orkesteriteoksista erityisellä sijalla suomalaisille mieskuoroille on tietysti Sibeliuksen jylhä Kullervo-sinfonia, jonka PK otti ohjelmistoonsa vasta 1996, mutta on sen jälkeen esittänyt sitä tiheästi, aina BBC:n Proms-festivaaleja myöten.

Mieskuoro herättää Suomessa vahvoja mielikuvia pitkästä kansallisesta perinteestä, mutta etenkin Tapani Länsiön johtajakaudelta alkaen PK on tutkinut innokkaasti sitä, miltä mieskuoromusiikki voi kuulostaa meidän ajassamme. 1980-luvulla PK oli osa suomalaisen modernismin nousua, ja viime vuosina kuoro on Saara Aittakummun johdolla tullut entistä aktiivisemmaksi uuden musiikin tilaajaksi.

Ensimmäinen Aittakummun aikana kantaesitetty teos oli Lotta Wennäkosken Humina kuiskina (2014). Tätä seurasi Wennäkosken Uniin asti, joka kantaesitettiin komeasti itsenäisyyspäivänä 2017, Suomen 100-vuotisjuhlavuonna, RSO:n 90-vuotisjuhlakonsertissa. Nyt Uniin asti kuullaan PK:n 120-vuotisjuhlakonsertissa RSO:n kanssa 15.4., ja 17.4. PK avaa Helsinki Male Choir Weekendiin Dreamland-konsertilla, joka esittelee monipuolisesti kuoron uuden musiikin osaamista. Kantaesitykset kuullaan Sebastian Fagerlundilta ja Mikko Heiniöltä sekä lisäksi kaksi uutta mieskuoroversiota Kaija Saariahon ja Tapani Länsiön teoksista.
Tarkennus 2.11.2020: konsertit RSO:n kanssa peruuntuivat koronapandemian vuoksi. Helsinki Male Choir Weekend on siirretty viikonlopulle 9.-11.4.2021.

”Uusi musiikki on pitkään ollut kuoron profiili, ja kun tulin johtajaksi, ajattelin järjestelmällisesti, ettei mitään tilata pöytälaatikkoon, vaan aina on kantaesitys suunniteltuna”, Saara Aittakumpu kertoo. ”Tekemistäni leimaa, että olen aktiivisesti vuorovaikutuksessa säveltäjien kanssa.”

”Teoksesta tuli meidän yhteinen”

Lotta Wennäkoskelle keskusteleva työtapa sopii hyvin. Hänestä oli antoisaa, että Aittakumpu osallistui esimerkiksi Uniin asti -teoksen tekstien valintaan ja tutkiskeluun. Lisäksi tuli johtajan asiantuntemus kuoroinstrumentin suhteen. Humina kuiskina oli Wennäkosken ensimmäinen sävellys mieskuorolle, joskin sekakuoroteoksia oli siinä vaiheessa syntynyt jo useita.

”Saara sanoi silloin [Humina kuiskinan syntyessä], että mieskuoron sointi on kuin salmiakki; keskialueella saavat kaikki stemmat ääneen ytyä, mutta ääripäissä sointi ohenee”, Wennäkoski kuvailee. ”Tämän opin otin sitten vakavasti Uniin asti -teoksessa.”

Tekstit ja ylipäätään runous on Wennäkoskelle tärkeää. Hän halusi teokseen satavuotiaan Suomen kunniaksi niin suomea, ruotsia kuin pohjoissaamea, nykylyriikkaa sekä Kanteletarta – mikä olisi myös päännyökkäys samassa konsertissa esitetylle Kullervolle.

Ennen kaikkea Wennäkoskelle oli tärkeää, että tekstit istuisivat esittäjiensä, nuorten miesten suuhun.

”Kuoro on kollektiivin ja intiimin puheen sekoitus. Minulle oli tärkeää, että kun monta miestä sanoo nämä asiat ääneen, niiden on oltava uskottavia, ja että heillä olisi samastumispintaa niihin – ettei tämä teos olisi jokin kummallinen tehtävä, vaan elimellisesti heidän omaa musiikkiaan.”

Lotta Wennäkoski tunnetaan etenkin orkesteriteoksistaan. Humina Kuiskina vuodelta 2014 oli hänen ensimmäinen mieskuorosävellyksensä. Uniin asti mieskuorolle ja orkesterille sai kantaesityksensä RSO:n Suomi100 -juhlakonsertissa. Kuva: Ylen Kuvapalvelu / Jukka Lintinen

Yleensä säveltäjä työskentelee ammattimuusikoiden kanssa, mutta harrastajakuoron kanssa tilanne on erilainen. Uniin asti oli hieno kokemus, jossa Wennäkoski tunsi, että teoksesta tuli yhteinen.

”Olin tosi otettu siitä tavasta millä he lauloivat. Siinä oli voimakas henki, että he yhdessä tulivat vastaan ja omistautuivat teokselle.”

Oli säveltäjällä aihetta olla otettu jo harjoituksissa.

”PK:ssa on todella hyvä organisointi ja kuri, kaikki toimii pieteetillä. Harjoitukset otettiin erittäin vakavasti.”

Wennäkoski muistelee, miten Hannu Lintu alkoi johtaa teosta räväkässä tempossa ensimmäisissä yhteisissä harjoituksissa Otaniemessä:

”Kuoro oli mielettömässä valmiudessa ja huusi menemään! Hannu vain katsoi minua, ja olin todella vaikuttunut, kaikki oikeat dynamiikatkin olivat siellä”, Wennäkoski kertoo innoissaan.

Mieskuorolle säveltäessään Wennäkoski ei voinut olla samalla kommentoimatta kokoonpanoon liittviä kulttuurisia mielikuvia. Tästä oli oikeastaan kyse jo Humina kuiskinassa, jossa Heikki Klemetin isänmaallinen mieskuoroklassikko Oi kallis Suomenmaa puretaan osiin.

Uniin asti -teoksen tunteikkaat, hurjistuneet ja riehakkaat sävyt leikittelevät myös perinteikkäällä patetialla – mieskuoroon liittyvillä akateemisuuden ja salskean kavaljeerin mielikuvilla. Karnevalistisessa kansanlauluosassa mieskuoro- ja teekkarikulttuuri hiipi silmää iskien mukaan kuoron ääni- ja huudahdusvalikoimaan. Ennen kaikkea Wennäkoskea puhuttelee kuitenkin mieskuoron sointi, joka on samalla kertaa ”muheva, pehmeä ja tarvittaessa julistava.”

”Ohjeita ei tarvitse sanoa kuin kerran tai kaksi”

”Tämä on tietysti vähän stereotyyppistä ajattelua, mutta täytyyhän insinööreillä olla erityisen järjestelmällinen tapa opetella uutta musiikkia”, Hannu Lintu virnistelee. ”He ovat taitavia rytmeissä ja ymmärtävät nopeasti olennaiset musiikilliset elementit.”

Kapellimestari muistaa Uniin asti -teoksen harjoituksista, että kuoro oli musiikista ”hieman ymmällään”, mutta valmistautunut erittäin hyvin. Laulajat olivat odottavan avoimina sille, mitä tuleman piti.

Lintu tietää, millainen on amatöörikuoron pitkä harjoitusprosessi. Hän itse lauloi aikoinaan vuosia poikakuorossa.

”Harjoitellaan ja harjoitellaan, ja sitten yhtäkkiä joku vieras hyypiö kävelee eteen. Mutta näin kuoroilla musiikki pysyykin lihasmuistissa.”

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarin mielestä PK on poikkeuksellisen nopeasti musiikkia omaksuva kuoro. Ohjeita ja tarkennuksia ei tarvitse sanoa kuin kerran tai kaksi, ei sen enempää kuin orkestereillekaan.

”Uniin asti oli niin vaikeaa laulettavaa, että hyväkin kuoro tipahtaisi harjoituksissa, mutta sellaista ei tapahtunut, vaan päästiin heti tekemään balansseja ja artikulaatioita.”

Lintu on myös mielissään siitä, että vuosien varrella kuoron vahva järjestelmällisyys on säilynyt. Samalla sointi on notkistunut ja solakoitunut, mikä Linnun mielestä on myös yleinen kuoromaailman tendenssi.

”Suuri voima on PK:ssakin muuttanut muotoaan.”

Hannu Lintu naurahtaa, että aikoinaan hänen työtapaansa ehkä ihmeteltiin PK:ssa, mutta nyt uusille tulokkaille todennäköisesti kerrotaan, mitä on luvassa. ”Nykyään luemme toisiamme paremmin.” Kuva: Mikko Reinikainen

Ensimmäistä kertaa Lintu johti PK:ta vuonna 2003, ja 2010-luvulla yhteistyötä on tehty varsin tiiviisti. Linnun johdolla on tehty esimerkiksi Jouni Kaipaisen neljännen sinfonian lopullisen version kantaesitys, Shostakovitshin Babi jar -sinfonia (nro 13), sekä Sibeliuksen Kullervoa.

PK:n ja Linnun ensimmäinen yhteinen Kullervo vuonna 2010 KuoroEspoo-festivaalilla oli samalla ensimmäinen kerta, kun Lintu itse johti teosta. Kullervo oli uusi myös esityksen orkesterille, Tapiola Sinfoniettalle. Sittemmin Kullervo on viety PK:n ja Linnun yhteistyönä Dubliniin ja Tokioon. Viime syksynä teoksesta ilmestyi RSO:n kanssa levy, joka sai ICMA-levypalkintoehdokkuudenkin kuoromusiikin sarjassa.

Tapiolassa tehty Kullervo jäi vahvasti Linnun mieleen.

”Tämä oli ideaali tilanne siltä osin, että pääsin tutkimaan Kullervoa orkesterin kanssa jolle se oli uutta ohjelmistoa. Kuoro taas osasi teoksen perinpohjaisesti.” Kuoron itsetietoinen Kullervo-asenne jäi Linnun mieleen. ”Rakkaudella muistelen sitä silmien pyörittelyä. He olivat omaksuneet tietyt tulkinnat, ja sitten tulee Lintu ja alkaa kokeilla kaikenlaista. Näin miten kuoroveteraanien otsat kurtistuivat. Huvituin, koska orkesteritkin mutisevat välillä samalla lailla, että tällä laillako nyt Sibeliuksen seiskaa tehdään.”

Ehkä osittain juuri näistä syistä Tapiolan esitys saatiin hitsattua toimivaksi.

”PK:laiset ovat hyviä muusikoita, ja kun tullaan esitystilanteeseen, heillä on hyvät vaistot.”

Millainen sitten on Linnun tapa tulkita Sibeliuksen Kullervoa? Hän kertoo olevansa ärsyyntynyt suomalaisen Sibelius-tradition maneereista, jotka Kullervon kohdalla tarkoittavat sitä, että tekstiä käsitellään välillä turhan teatraalisesti. Häntä taas kiinnosti lähestyä kieltä ja äänteitä hienovaraisemmin. Vuoden 2010 jälkeen ja Saara Aittakummun myötä tällainen lähestymistapa tekstiin onkin ylipäätään tullut PK:lle keskeiseksi.

”Oli esimerkiksi maneristinen tapa korostaa aavistuksen koomisesti sellaisia sanapareja kuin ”rekehensä reutoaikse” tai ”ajoa järyttelevi”, Lintu muistelee. ”Minusta ne on vain syytä lausua selkeästi siten, että sanojen kauneus tulee esiin.”

Kokonaisvaltainen Kullervo

”Suomalainen mieskuoro Polyteknikkojen Kuoro Aalto-yliopistosta, täydennettynä BBC-sinfoniakuoron miehillä, lausui jokaisen Kullervossa kuorolle sävelletyn sanan kouraisevalla selkeydellä, määrätietoisuudella ja kiihkeydellä. He saivat ansaitusti illan ensimmäiset ja voimakkaimmat aplodit”, kirjoitti The Arts Deskin kriitikko Kullervosta, joka kuultiin Sakari Oramon johtamana BBC:n Proms -festivaaleilla loppukesästä 2015. Kirjoittaja mainitsi myös, miten eräs kuorolainen kommentoi hänelle konsertin jälkeen: “Oramo is inspiring, and that makes us work very hard.”
Muokattu 2.11.2020: Polyteknikkojen Kuoro ei esiintynyt Last Night of the Proms -konsertissa.

Inspiroituneisuus on molemminpuoleista.

”PK on ollut minun lempi-Kullervo-kuoroni sitä lähtien, kun vuonna 1999 johdin teoksen heidän kanssaan ensimmäistä kertaa”, Sakari Oramo kertoo. ”Kun tuli esiin, että voisin tehdä Kullervon Promseissa, ajattelin että ei voisi olla ylivoimaista saada PK sinne paikalle!”

BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarilla on ollut kokemuksia Kullervosta myös ei-suomalaisten kuorojen kanssa, ja ne ovat olleet ”vaikeita tapauksia”. Proms-vierailulla oli sen sijaan toimiva ratkaisu tuoda mukaan festivaalin pääorkesterin oman sinfoniakuoron miesäänet.

”Syntyi molemminpuolinen innostus ja ihastus siihen mitä toiset tekee”, Oramo kertoo yhdistelmästä. Kuitenkin kun Kullervo heti perään tuotiin Lahden Sibelius-festivaalille, saatiin Oramon mukaan huomata, että Lontoon Royal Albert Hallissakin suurin osa äänestä oli lähtenyt PK-laisista.

Sakari Oramo sanoo Polyteknikkojen Kuoroa ”lempi-Kullervo-kuorokseen” ja toi sen esimerkiksi BBC Proms -festivaaleille Sibelius-juhlavuonna 2015. Kuvassa on meneillään perinteinen PK:n matkasauvan laatan naulaus. Solisti Waltteri Torikka seuraa keskittyneenä vieressä. Kuva: Mikko Reinikainen

Miksi Oramo sitten nauttii Kullervosta juuri PK:n kanssa?

”En halua että Kullervo on liian hienostunut. PK:lla se on niin suoraa: karu, raaka voima yhdistyy kvaliteettiin, asiat tehdään valtavalla omistautumisella, saundilla ja yhteisellä tekstillä. Lähestymistapa on aina ollut kokonaisvaltainen, ja se on edelleen kehittynyt. Se erottaa PK:n muista suomalaisista mieskuoroista.”

Kapellimestaria on myös miellyttänyt se, että kuoron asenne on aina ollut vastaanottavainen uusien tulkinakertojen suhteen.

”Jos olen mennyt Otaniemeen ennakkoharjoituksiin, he ovat aina olleet uteliaina että ’mitähän tällä kertaa’.”

Oramo kokee, että mieskuoro on ollut suomalaiselle musiikille hyvin merkittävä instrumentti – ja on sitä edelleen.

”Mieskuoro on kuin jokin selloyhtye – matalamman taajuuden juhlaesiintyjä.”

Juhlista puheenollen – yhteistyökumppanit ovat myös aina päässeet osallisiksi PK:hon olennaisesti kuuluvasta karonkkakulttuurista.

”Eräs solisti kysyi minulta kerran karonkassa, eikö tämä laulaminen lopu koskaan”, sanoo Hannu Lintu. ”Ei se lopu – näitä serenadeja on loputtomasti.”

Lotta Wennäkoski oli riemastuksissaan karonkkakokemuksista, joissa pääsi tupsahtamaan mieskuorokulttuurin ytimeen.

”Se laulun määrä, ja minäkin sain nuotteja eteeni! Kvartetit jotka yhä uudellen tulivat esiin. Siinä näki, mitä laulaminen heille merkitsee.”

– Auli Särkiö-Pitkänen

PK esiintyy Musica nova Helsinki -festivaalilla

Mies ja saksofoni yhdistävät äänensä kaikessa laajuudessaan ja sävykirjossaan Polyteknikkojen Kuoron ja saksofonikvartetti Aavan Siivet-konsertissa 4. helmikuuta 2019 Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaalilla. Aava ja PK ovat tilanneet konsertin nimikkoteoksen säveltäjä Paavo Korpijaakolta, ja Ville Hytösen mystiseen runoon sävelletty Siivet saksofonikvartetille ja mieskuorolle kuullaan konsertissa kantaesityksenä.

”Siivet on sisarteos aiemmin kirjoittamalleni teokselle Keihäitä. Nämä kaksi teosta kurottavat kohti runon mytologista maailmaa – näkyvän ja näkymättömän, henki- ja arkitodellisuuden, elävien ja kuolleiden kohtaamisia. Teos yhdistää toisaalta yksinkertaisia, jopa naivistisia, fragmentteja sekä arkaisiin että modernistisiin ja komplekseihin sointipintoihin ja sävyihin, pyrkien taivuttamaan erilaiset estetiikat kohtaamaan mielenkiintoisella tavalla”, kuvailee säveltäjä Korpijaakko teostaan.

Polyteknikkojen Kuoro ja saksofonikvartetti Aava ovat molemmat tahoillaan meritoituneet nykymusiikin tilaajina ja esittäjinä, ja konsertissa kuullaan kokoonpanoja myös erikseen. Konsertin teemana on ihmisenä olemisen traagisuus ja ihme; ihmisyyden monet roolit ja naamiot, joiden taakse kätkeydymme. Lotta Wennäkosken mieskuoroteoksessa Humina kuiskina (2014) pohditaan myös ihmisen yhteisöllisyyttä nykyajassa: onko meillä enää yhteistä missiota, jonka vuoksi olisimme yhteisönä valmiit uhrautumaan? Wennäkosken teoksen tekstinä on Heikki Klemetin klassikkolaulun Oi kallis Suomenmaa teksti osiin pilkottuna ja uudelleen yhdisteltynä.

Muina säveltäjäniminä konsertissa ovat John Cage, Pärt Uusberg, Anders Hillborg, Jouni Kaipainen ja Kirmo Lintinen. Konsertin johtaa Polyteknikkojen Kuoron taiteellinen johtaja Saara Aittakumpu.

Modernista musiikista on tullut PK:lle mieluinen haaste, melkeinpä elinehto. PK aktiivisesti tilaa uutta musiikkia niin nousevilta nimiltä kuin eturivin nykysäveltäjiltä ja kantaesittää säännöllisesti uusia mieskuoroteoksia. Vuonna 2019 PK:lla on suuri ilo olla ensimmäistä kertaa osana Musica nova Helsinki -festivaalia. Musica nova Helsinki on Suomen suurin ja yksi Euroopan merkittävimmistä nykymusiikin tapahtumista.

Liput Temppelinaukion kirkon Siivet-konserttiin on nyt myynnissä kuoron verkkosivujen verkkokaupassa, ja lähiaikoina myös Lippupisteessä.

Musica nova Helsinki

Musica nova Helsinki

Vappu tulee, oletko valmis?

Kuva: Kimmo Räisänen

 

Vappu on jo täällä – ainakin PK:lla! Olemme nimittäin jälleen varustautuneet legendaarisilla vappupalloillamme ja suuntaamme vappuna Ullanlinnanmäelle.

Tule siis sinäkin kanssamme Kaivopuistoon juhlistamaan vappua ja ostamaan se ainoa oikea teekkaripallo. Ja kuten tapoihimme kuuluu, jokainen vappupallon hankkinut saa kaupan päällisiksi oman henkilökohtaisen serenadin. Ei tarvitse olla vappuheilaa nauttiakseen PK:n kvartettien aina yhtä heleästä äänestä! Päivystämme teltallamme aamukahdeksasta iltapäiväkahteen. Tavataan Ulliksella!

 

 

Laulun lahja satavuotiaalle Suomelle

Musiikkitalon takahuoneessa käy kenraaliharjoitusten jälkeen kova kuhina. Seuraavana päivänä on satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäiväkonsertti, ja Polyteknikkojen Kuoro laulaa vahvistettuna kokoonpanona Jean Sibeliuksen Kullervo-sinfoniarunoelman. Vahvistuksena toimii virolaisen RAM-mieskuoron lisäksi PK:n vanhoja jäseniä sekä Lauri Kivinen, Yleisradion toimitusjohtaja.

”Idea sille, että tulen laulamaan Kullervoa Polyteknikkojen Kuoron kanssa, tuli itse asiassa Radion sinfoniaorkesterin intendentiltä Tuula Sarotieltä,” Kivinen aloittaa, ”Olen aina laulanut kuoroissa ja toivonut, että pääsen laulamaan isoja kuoroteoksia: Bachin oratorioita, Madetojaa, Merikantoa… Sibeliuksen Kullervo on hieno  kappale ja mielestäni hänen suurin varjoon jäänyt teoksensa. Sitä on vain niin vaikea päästä esittämään, koska se vaatii mieskuoron, solistit sekä täyden sinfoniaorkesterin. Siksi tartuin heti tilaisuuteen ja tulin mukaan,” hän jatkaa innostuen.

Sibeliuksen Kullervo -sinfoniarunoelmaa on harjoiteltu koko syksy ja kuoron perinteisenä vaatimuksena lavalle pääsyyn on se, että kaikki Polyteknikkojen Kuoron laulajat osaavat koko kappaleen ulkomuistista. ”Harjoitellessani kuuntelin Kullervon aikaisempia levytyksiä ja käytin paljon aikaa. Ja nyt edeltävän viikon illat olen pyhittänyt kalenterista tälle konsertille: en vastaanottanut ylimääräistä ohjelmaa ja olen keskittynyt treenaamaan,” paljastaa Kivinen. ”Mieskuorossa laulaminen kuvastaa mielestäni erinomaisesti suomalaisuutta, ja siksi olen valmis panostamaan laulamiseen. Suomi 100 -juhlallisuudet ovat vain kerran ja tämä on minun tapani juhlistaa satavuotiasta Suomea. Laulamalla.”

Kullervo on traaginen päähenkilö Kalevalan runoissa 31-36. Kullervo on orjuudessa kasvanut nuorukainen, jolta tavalliset työt eivät luonnistu. Kullervo viettelee tietämättään oman sisarensa, jonka jälkeen sisar hukuttautuu. Kullervo kostaa Untamon veljesvihan, menettää loputkin sukulaisensa ja päätyy itsemurhaan.

Kullervo-sinfonia on 125 vuotta vanha. Sen ensiesitys oli 28. huhtikuuta 1892; Jean Sibelius oli tuolloin 26-vuotias.

Polyteknikkojen Kuoro esitti Kullervo-sinfonian ensimmäisen kerran 18.1.1996 Helsingin Kulttuuritalossa Radion sinfoniaorkesterin kanssa Jukka-Pekka Sarasteen johdolla. Solisteina mezzosopraano Monica Groop ja baritoni Jorma Hynninen.

Polyteknikkojen Kuoron uusi levy sisältää laajan kirjon tilausteoksia

Polyteknikkojen Kuoro julkaisee 15.11. uuden levyn – Laululla. Levyn pohjana ovat kappaleet aluista ja lopuista, noista tarinankerronnan päätepisteistä. Levyn toiseksi kokoavaksi teemaksi on muodostunut laulun elämänkaari, joka toimii kehyksenä levyn muiden laulujen aiheille; rakkauden ja elämän kulut vertautuvat laulun syntyyn ja kuolemaan.

Levyn rungon muodostavat PK:n viimeisimmät tilausteokset, joiden säveltäjinä ovat olleet Ilona Korhonen, Lotta Wennäkoski, Juhani Komulainen ja Tapani Länsiö. Tilausteokset tuovat levyyn laajan kirjon nykymusiikkia. Lisäksi levyllä on Suomen ensiesityksensä PK:n toimesta saanut Toru Takemitsun teos Grass. Nykymusiikkia tasapainottavaksi elementiksi levylle on otettu romantiikan ajan teoksia, niin ikään alkujen ja loppujen teemalla.

Runonlaulaja Ilona Korhosen säveltämä levyn nimikkoteos pohjautuu kansanlaululle. Kuoron taiteellinen johtaja Saara Aittakumpu kommentoi teosta: ”Korhosen Laululla vei PK:n tyylillisesti uuden äärelle, kansanlaulun maailmaan. Suomessa seka- ja varsinkin naiskuorot ovat kahden viime vuosikymmenen ajan löytäneet ja hioneet huippuunsa kansanlauluun pohjautuvan nykykuoromusiikin, mutta mieskuorolta näitä avauksia ei oltu aiemmin niinkään kuultu.”

Laulamisesta kertovissa kappaleissa laulun kaari symboloi koko elämän kiertoa: ”Vaikka oma laulumme ei aina soisi kaikkein kirkkaimmin, olemme kuitenkin osaltamme raivanneet tietä uusille sukupolville”, kirjoittaa Aittakumpu.

Levyn taiteellisesta tuottamisesta on vastannut Tuuli Lindeberg. Äänityksestä, editoinnista ja masteroinnista on vastannut Kuisma Eskola.

Tilaa PK:n uusin levy verkkokaupasta.

Polyteknikkojen Kuoro Prahaan lokakuussa

Polyteknikkojen Kuoro on kutsuttu esittämään Jean Sibeliuksen Kullervo (Op. 7) Prahan sinfoniaorkesterin kanssa lokakuussa. Konsertin johtaa kapellimestari Pietari Inkinen. Kullervon ja Kullervon sisaren rooleissa kuullaan baritoni Jorma Hynninen sekä sopraano Johanna Rusanen-Kartano.

Lokakuun 18. ja 19. päivänä pidettävät konsertit ovat PK:n ensimmäinen yhteistyö kapellimestari Pietari Inkisen kanssa. PK jakaa lavan paikallisen The Kühn Choir of Prague’n miesten kanssa, jotka valmentaa PK:n Saara Aittakumpu.

PK esittää Sibeliuksen Kullervon syksyllä 2017 neljästi: kahdesti Prahassa, kerran Tokiossa sekä Suomen 100. itsenäisyyspäivänä Musiikkitalossa. Konsertit Tokiossa ja Helsingissä johtaa kapellimestari Hannu Lintu.

Lisätietoa ja liput: Orkesterin sivut

Kapellimestari Pietari Inkinen

PK uusimman BBC Music Magazinen Kullervo-levyllä

BBC Music Magazinen syyskuun painos sisältää CD-levyn vuoden 2015 BBC Proms -musiikkifestivaaleilla esitetystä ja tallennetusta Jean Sibeliuksen Kullervo-sinfoniasta. Polyteknikkojen Kuoro sekä BBC:n sinfoniaorkesteri kuoroineen orkesterin ylikapellimestarin Sakari Oramon johdolla esittivät Promsissa tallennetun teoksen. Kullervon solisteina toimivat Johanna Rusanen ja Waltteri Torikka.

BBC Music Magazine on myynniltään maailman suurin pääasiallisesti klassiseen musiikkiin keskittyvä aikakauslehti. Lehti ilmestyy kuukausittain. Jokaisen painoksen mukana tulee, usein BBC:n äänityksiä sisältävä, CD-levy. Vuonna 2016 lehden levikki oli 36 000 kappaletta. Twitterissä lehdellä on 56 000 ja Facebookissa 21 000 seuraajaa.

Tänä syksynä Polyteknikkojen Kuoro pääsee jälleen esittämään Kullervoa. Tällä kertaa sinfoniaa lauletaan kapellimestari Hannu Linnun johdolla sekä Tokyo Bunka Kaikanin 2303-paikkaisessa salissa että Suomen 100. itsenäisyyspäivänä Helsingin Musiikkitalossa.

 

Linkki lehden syyskuun 2017 painokseen