PK:sta julkaistut jutut lehdissä ja muissa medioissa

Kuva: Polyteknikkojen Kuoro ja BB SO Lahdessa

Yleisö- ja arvostelumenestys Lahdessa

/in , ,

PK:n, BBC Symphony Orchestran, Johanna Rusanen-Kartanon ja Waltteri Torikan Sakari Oramon johdolla esittämä Sibeliuksen Kullervo vastaanotti Lahden Sibelius-talon yleisöltä seisovat suosionosoitukset. Kriitikot ovat arvioineet konsettia muun muassa näin:

Jean Sibeliuksen Kullervo on pitkä suomalaisprojekti, joka sai jälleen uuden, entistä innostavamman luvun. – – Polyteknikkojen kuoro ja Ylioppilaskunnan laulajat ovat olleet Kullervo-historian kilvoittelijoita. Saara Aittakummun valmentamat polyteknikot veivät saavutuksen jälleen pidemmälle. Akustisesti antoisan Sibeliustalon kuoroparvelta kajahtanut jyly oli selkeää, iskevää ja ennen kaikkea sanapainoiltaan vivahteikasta. – Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat 4.9.2015

BBC:n sinfoniaorkesteri tarjosi Sibelius-festivaalilla loistokkaan sointikylvyn, joka tuntui koko kropassa.
Orkesteri eläytyi ylikapellimestarinsa Sakari Oramon johdolla varhaiseen Sibeliukseen suurella sydämellä. Kullervo-sinfonian dramaattiset myllerrykset ja Polyteknikkojen kuoron viimeistelemä loppuhuipennus vavisuttivat Sibeliustaloa ennen kokemattomalla tavalla. – Harri Kuusisaari, Etelä-Suomen Sanomat 3.9.2015

Man må säga vad man vill om den incestuösa syskonkärleken, men Sibelius sjuttio minuter långa partitur är alla gånger verkningsfullt, inte minst när körpartiet tolkas av Polyteknikernas hundramanna kör instuderad av Saara Aittakumpu. Kören sjunger rent, textar tydligt och besitter häpnadsväckande volymmässiga resurser. – Wilhelm Kvist, Hufvudstadsbladet 4.9.2015

Konsertti on kuultavissa ja katsottavissa Yle Areenassa:

Šostakovitš loihtii hyytävää kauhua Babi Jar -sinfoniallaan

/in

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat, 29.3.2015

Säveltäjä: Richard Strauss, Shostakovitsh
Esittäjä: Radion sinfoniaorkesteri, Hannu Lintu, kapellimestari, Mikhail Petrenko, basso, Polyteknikkojen kuoro

Šostakovitšin 13. sinfonia Babi Jar (1962) on harvinaisen yksiselitteinen sinfonia. Šostakovitš uskalsi kerrankin puhua suoraan suunsa puhtaaksi. Hän rikkoi neuvostoyhteiskunnan tabuja ja ryhtyi syyttäjäksi.

Šostakovitš valitsi sinfoniansa jokaiseen viiteen osaan nuoren Jevgeni Jevtušenkon runon. Hänen mielestään kuulijan on helpompi ymmärtää musiikin merkitystä, jos sanat ovat mukana.

Hannu Linnun johtama vaikuttava esitys oli venäjänkielinen, mutta onneksi apuna oli runojen erinomainen käännös.

Jotta kaikki olisi mahdollisimman selvää, Šostakovitš antoi suuren mieskuoron laulaa yksiäänisesti.

Suuri miesjoukko lauloi sanoja kuin yhdestä kurkusta, vahvoin ja ilmeikkäin painotuksin.

Polyteknikkojen kuoro oli saanut ilmeisen hyvän venäjänkielinen valmennuksen. Suuri miesjoukko lauloi sanoja kuin yhdestä kurkusta, vahvoin ja ilmeikkäin painotuksin.

Bassosolistina vieraili upea venäläinen tähtibasso Mikhail Petrenko.

Joka venäjänkielinen sana oli helppo erottaa hänen notkean synkeä ja väkevän bassonsa vivahteikkaasta jylystä.

Šostakovitš oli mestari loihtimaan pelon ja kuoleman ilmapiirin. Babi Jar -osan juutalaisvainot ja neljäs osa, Pelot, ovat kammottavinta musiikkia, jota hän sävelsi.

Hämmästyttävää on, miten yksinkertaisin keinoin hiipivät, hyytävät ja räjähtelevät kauhukuvat syntyvät. Lintu sytytti RSO:n hypnotisoivan tummanpuhuvaan, karuun intensiteettiin.

Huumori-osassa purkautui villisti kiljuen ja ivaillen musorgskimaisen alkuvoimainen tanssirieha. Kaupassa -osa maalaa neuvostoyhteiskunnan ankean arjen ja ylistää hellän lämpimästi arjen sankareita, kauppaan jonottavia sitkeitä ja lempeitä perheenäitejä.

Karrieereja-finaali on yllättävä käänne: ilmapiiri muuttuu ironisen hilpeäksi, jopa operettimaiseksi ja lopussaan sadunomaiseksi. Mustasta tunnelista päästään valoon.

Konsertti alkoi surullisen kauniisti laulaen ja kehräten Richard Straussin jousiteokselle Metamorfooseja.

—

Helsingin Sanomat 29.3.2015: Šostakovitš loihtii hyytävää kauhua Babi Jar -sinfoniallaan
http://www.hs.fi/arviot/konsertti/a1427512228664

Patosdriven säsongsmusik

/in

Wilhelm Kvist, Hufvudstadsbladet, 5.12.2014

Så här års brukar inhemsk musik spelas rätt flitigt i vårt land i tider av både självständighetsdagar, Sibelius födelsedag och den finländska musikens dag. Ofta brukar uppmärksamheten också resultera i nationalistiska stämningar, något som Helsingfors stadsorkesters konsert i onsdags på ett intressant sätt tog fasta på genom att placera vurmen i internationell kontext.

På programmet stod två verk, Ahti Sonninens sällan hörda, Kalevalainspirerade Ilmarinens vandring till text av Eino Leino, samt Bedrich Smetanas fosterlandsälskande orkestersvit av grandiosa mått, Má Vlast.

Polyteknikernas kör gör en tapper insats för att framställa körstämman


Sonninen (1914 – 1984) tillhör det finländska musiklivets jubilarer av i år, men hundraårsdagen i somras gick nog obemärkt förbi för de flesta. Om Sonninens musik kunde höras på konsertestraderna ännu för något decennium sedan, lyser den nästan helt med sin frånvaro i dag. Vilket har sina randiga skäl. Ilmarinens vandring – skriven 1954 ett par år efter genombrottsverket, baletten Pessi ja Illusia – gör tydligt anspråk på att vara storslagen patosfylld musik, men försöket faller till stora delar platt till marken. Polyteknikernas kör gör en tapper insats för att framställa körstämman och Tommi Hakala fyller de förväntningar som ställs på honom i rollen som sångsolist. Dock går det inte att bortse från att musiken, om än intressant på sina ställen, helt enkelt är lite för banal för att engagera på riktigt.

Desto mer engagerande kändes Smetanas porträttering av sitt fosterland i Má Vlast från 1870-talets slut. Moldau-scenen har blivit vida berömd och tidvis lite för ofta hörd på konsertprogrammen, men lika intressanta är stämningarna i de fem övriga satserna. Också denna musik är tydligt patosdriven och Smetana lyckas i många hänseenden bättre än sin senare finska kollega. Även här kan man rikta tydlig kritik mot orkesteranvändningen. Smetana har frestats att skriva musik i grandiost format med mesta möjliga volym, utan att nå största möjliga effekt. Som bäst låter det nästan när man hänger sig åt att iaktta orkestreringen i de lugnare passagerna, till exempel hur flöjt- och klarinettstämmorna sammanflätats i de böljande vågorna i Moldau. Sviten presenterar den tjeckiska – eller rättare sagt böhmiska – musiktraditionen ur så många perspektiv att den bara av den orsaken är väl värd att stifta bekantskap med.

Stadsorkestern var på hugget och John Storgårds skärpt. Rena lyxen med fyra harpor på scenen. Plus­poäng för precist piccolospel i finalen.

Ahti Sonnisen Ilmarisessa on Sibeliuksen Kullervon kaikuja

/in

Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat, 5.12.2014

Säveltäjä: Sonninen, Smetana.
Esittäjä: Helsingin kaupunginorkesteri, kapellimestari John Storgårds, Tommi Hakala baritoni. Polyteknikkojen Kuoro.

Ahti Sonnisen (1914–1984) syntymän satavuotismuiston kunniaksi HKO oli kaivanut arkistojen kätköistä kantaatin Ilmarisen vaellus baritonille, mieskuorolle ja orkesterille vuodelta 1954.

Eino Leinon runoon pohjautuvan Ilmarisen vaellus jäi pian kantaesityksensä jälkeen unohduksiin. Laulu-Miesten 40-vuotisjuhliinsa tilaama teos ei vaikuta erityisen inspiroituneelta, vaikka onkin ammattimiehen lujasti takomaa työtä.

Ilmarisessaan Sonninen kulkee Sibeliuksen Kullervo-sinfonian viitoittamaa kalevalaisprimitivististä polkua. Ilmarisessa voi kuitenkin kuulla vain kalpeita kaikuja Kullervo-sinfonian arkaais-eeppisestä, kalevalaisesta alkuvoimasta ja synkästä hehkusta.

Miehekästä jämäkkyyttä ja kansallistuntoa Ilmarisessa on aimo annos. Primitivistinen karuus voisi olla periaatteessa tehokasta, mutta Ilmarisessa se vaikuttaa köyhyydeltä.

Polyteknikkojen kuoro toi esitykseen sankarillista uhmaa ja kansallista yhteishenkeä.

Baritoni Tommi Hakala painotti ja väritti tuskaisen komeasti elämälleen tarkoitusta etsivän Ilmarisen apeamielisiä säkeitä. Polyteknikkojen kuoro toi esitykseen sankarillista uhmaa ja kansallista yhteishenkeä.

Smetanan kuusiosaista, lähes 80-minuuttista Isänmaa-sarjaa kuulee harvoin kokonaisuudessaan. Sarjan toinen osa, Moldau, on sen sijaan tutumpaakin tuttu.

Ohjelmallinen Ma Vlast liittyy tiiviisti Tšekin historiaan ja taruihin. Sen musiikki on folkloristisen aineksen ja länsieurooppalaisen tradition synteesi.

John Storgårds ja HKO loihtivat romanttisen värikkään, lämpimän ja kuohuvan böömiläisen panoraaman. Sarjan alussa neljän harpun lumoava helähtely johdatti kuulijat muinaisten tarujen maailmaan.

—

Helsingin Sanomat 5.12.2014: Ahti Sonnisen Ilmarisessa on Sibeliuksen Kullervon kaikuja
http://www.hs.fi/arviot/konsertti/a1417709345099

Miessointien kirjo

/in

Lauri Kilpiö, Suomen Kuvalehti, 30.8.2013

Polyteknikkojen kuoron levyllä kuullaan kuoron vuosina 2007-2012 tilaamia teoksia.

Aikamme taidemusiikkia leimaa tunnetusti tyylien moninaisuus, joka välittyy selvästi myös Kuunteletko sinä -levyllä. Olli Kortekankaan vapaatonaalinen, luontevasti kirjoitettu Anna niskasi niellä kynteni jälki luotaa koskettavasti isän ja pojan suhdetta. Myös Mikko Sidoroffin pehmeäsointinen, luontoaiheinen Talvi, tule vasta nojaa kuoromusiikin perinteisiin hyveisiin.

Riikka Talvitie käsittelee Kyklooppi-teoksessaan Mikko Rimmisen runoa vapaasti ja luovasti mutta kunnioittaa tekstin rytmiä ja ymmärrettävyyttä. Riemastuttavan, vahvasti kaareutuvan sävellyksen ilmaisuasteikko ulottuu melodisesta modernismista jopa puhekuoron villiin räppiin.

Tiina Myllärinen rakentaa eloisia sointikenttiä suppeassa Kaikki kuuluu värinä -kappaleessaan, jossa Henriikka Tavin pitkää runoa on kuitenkin lähes mahdotonta seurata.

Maija Hynninen käyttää ovelasti kahta Janne Nummelan tekstiä rikasilmeisessä sävellyksessään Mielen tasapainolajit. Markku Klami taas ei miniatyyriinsä night signal ole ottanut tekstiä lainkaan: ytimekkäässä, kuulaan vangitsevassa teoksessa sanojen virkaa toimittavat vokaalien vaihtelut.

Entisestään tasoaan nostanut Polyteknikkojen kuoro esittää kappaleet Juha Kuivasen johdolla uljaasti, tarkasti ja vivahteikkaasti.

Polyteknikkojen Kuoro: Kuunteletko sinä. Johtaa Juha Kuivanen

/in

Riitta Helenius, Salon Seudun Sanomat, 23.7.2013

Sota on syttynyt. Olen julistanut sodan… Näin aloittaa PK modernismia, nykyrunoutta ja -musiikkia uhkuvan levynsä. Mahtipontisuudesta voisi päätellä, että on syttynyt kuorosota Ylioppilaskunnan Laulajia vastaan. Pian selviää, että sota kohdistuukin kärpäsiin. Tämän Kyklooppi-laulun ovat saaneet aikaiseksi säveltäjä Riikka Talvitie ja runoilija Mikko Rimminen.

Laulu on kaikin tavoin yllätyksellinen ja ihmetyksiä täynnä. Ei musiikkia kiehtovimmillaan, mutta aika lähelle kuitenkin kiinnostavimmillaan.

Levyn muut säveltäjät ja sanoittajat ovat Tiina Myllärinen ja Henriikka Tavi laulullaan Kaikki kuuluu värinä, Olli Kortekangas ja Michael Baran sekä heidän viisiosainen yhteistyö Anna niskasi niellä kynteni jälki, Puoliolento/Mielen tasapainolajit -teoksen tekijät Maija Hynninen ja Janne Nummela, Mikko Sidoroff ja Sonja Koskinen työllään Tule talvi vasta sekä Markku Klami sanattomalla äännelaulullaan Night signal.

Nämä kaikki laulut ovat ensi kuulemalta varsin merkillisiä, tekisi mieli lopettaa kuuntelu, mutta jokin vetää jatkamaan. Ehkä eniten se kiinnostavuus, mitä kaikkea on nykyrunous, miten tänä päivänä sävelletään kuorolle ja miten kuoro tästä kaikesta selviää.

On puhelaulua, räppiä, hörinää, lausuntaa, laulua ja puhetta päällekkäin, vaikeita sävelkulkuja, vaativia rytmejä ja riipiviä sointuja. Ja paljon muuta.

Merkillistä, miten täsmällisesti ja varmasti Juha Kuivasen ohjaama nuorten miesten porukka tästä selviää. Kaikki tuntuu sujuvan kuin leikki johtajan pillin mukaisesti.

Ainakin esikuulemalta vaikuttaa, että levyn naissäveltäjät ovat liikkeellä modernimmin ja miessäveltäjiä konstikkaammin. Siihen kenties antaa sopivat eväät runoilijoiden erityinen tyyli.

Uusintana kuuntelisin kuitenkin ensin Kortekankaan teoksen. Mikko Sidoroffin talvilaulut kävisin läpi jopa useamman kerran muun muassa ajoittain mukavasti yllättävän hienon harmonian vuoksi.

PK hallitsee nykysäveltäjien haasteet

/in

Samuli Tiikkaja, Helsingin Sanomat, 10.7.2013

KUOROMUSIIKKI Polyteknikkojen Kuoro:

Kuunteletko Sinä. Joht. Juha Kuivanen.

Polyteknikkojen Kuoro, 2013. 21 e.


Po­ly­tek­nik­ko­jen Kuo­ron en­ti­nen joh­ta­ja Tapani Länsiö ki­teyt­tää le­vyn ole­muk­sen esit­te­ly­teks­tis­sään: täs­sä on muis­tiin­mer­kin­tä 2000-lu­vun alun Suo­mes­ta. Kuo­ro on ni­mit­täin le­vyt­tä­nyt ny­ky­sä­vel­tä­jien mu­siik­kia ny­ky­ru­noi­li­joi­den teks­tei­hin.


Sa­mal­la ta­voin­han mies­kuo­ro­kir­jal­li­suu­den sa­dan vuo­den ta­kai­ses­sa pe­rus­oh­jel­mis­tos­sa kan­sal­lis­ro­mant­ti­set sä­vel­tä­jät ja ru­noi­li­jat te­ki­vät yh­teis­työ­tä. Nyt haas­teet ovat toi­set kuin tuol­loin, sil­lä täy­te­läi­sen sat­sin ja kor­kei­den me­lo­dia­lin­jo­jen si­jaan kuo­ron täy­tyy hal­li­ta glis­san­do­ja ja pu­heen­omais­ta ryt­min­kä­sit­te­lyä.

Po­ly­tek­nik­ko­jen Kuo­roa joh­taa le­vyl­lä Juha Kuivanen. Kuo­ron tul­kin­nat ovat var­mo­ja, ja eri sä­vel­tä­jät tuo­vat ko­ko­nai­suu­teen vaih­te­lua. Maija Hynnisen Mie­len ta­sa­pai­no­la­jit tul­kit­see kek­se­liääs­ti Janne Nummelan ru­no­ja, kun taas Markku Klamin night sig­nal ei tar­vit­se teks­tiä lain­kaan liu’utel­les­saan vo­kaa­lien tuot­ta­mia ylä­sä­vel­sar­jo­ja.


Kuunteletko Sinä PK:n verkkokaupassa

Polyteknikkojen Kuoro, johtaa Juha Kuivanen: Kuunteletko sinä

/in

Jussi Mattila, Keskisuomalainen, 27.6.2013

Polyteknikkojen kuoron uutuuslevy Kuunteletko sinä tarjoaa uutta musiikkia suomalaisilta säveltäjiltä. Kyseessä on monella tapaa mielenkiintoinen paketti – äänitys on ensimmäisiä Helsingin uudessa Musiikkitalossa tehtyjä ja myös kuoronjohtaja Juha Kuivasen johtajakauden viimeiseksi jäänyt levytys.

Kuivasen lähes 10 vuotta kestäneen kauden aikana PK on noussut yhä merkittävämmäksi tekijäksi Suomen mieskuoroelämässä. Kuoroa ei tälläkään levyllä ole vaikea arvioida lähes ammattimaisten normien mukaan: jälki on laadukasta ja vain ajoittain, suurissa crescendoissa ja fortepaikoissa, soinnikkuuden läpi nousee pientä äänenkäytön raakuutta Helsingin Musiikkitalon Sonore-salin paljastavassa akustiikassa.

Nykymusiikkiin tarkka, erittelevä sali ja äänitys kyllä istuu, mutta lopputuloksen kannalta hivenen kaikuisampi äänityspaikka olisi kuitenkin voinut olla kiitollisempi.

Jännittäviä teoksia ovat Riikka Talvitien Kyklooppi, joka luo jatkumoa Erik Bergmanin mieskuorotuotantoon, Tiina Myllärisen elävänä sykkivä Kaikki kuuluu värinä ja värikkäästi tyylejä sekoittava Mikko Sidoroffin Talvi tule vasta.

Hienoa tekstin ja musiikin liittoa luovat teoksiinsa monet levyn säveltäjät, mutta Olli Kortekankaan sarja Anna niskasi niellä kynteni jälki nousee levyn helmeksi. Michael Baran on tekstiä tehdessään tiennyt, minkälaisten miesten laulettavaksi se päätyy – Kortekangas on säveltänyt vahvassa yhteydessä tekstin kanssa olevan teoksen. Kuoron ilmaisu on vakuuttavaa, sisäistynyttä ja ehyttä. Teoksen miehinen näkökulma, miehenä oleminen ja mieheksi kasvaminen, rakentuu upeasti.

Arvio Keskisuomalaisen sivuilla


Kuunteletko Sinä PK:n verkkokaupassa

Rachmaninov’s Vigil worth staying up for

/in

Michael Dervan, The Irish Times, 28.5.2013
CONCERTS BY RESURGAM AND THE RTÉ NSO AND WHAT OPERAS PRODUCERS WANT TO PUT ON

(…)


Lintu’s farewell

The week’s other major concert offered an even greater rarity. In his final appearance as principal guest conductor of the RTÉ National Symphony Orchestra, Hannu Lintu coupled early and late works by Sibelius. The large-scale Kullervo – setting part of the epic Kalevala for soloists, chorus and orchestra – was first heard in 1892, but withdrawn the following year and not heard again complete until after the composer’s death. The stark tone poem Tapiola was written in 1926 and nothing of note would follow it, although Sibelius lived until 1957.


Lintu was on top form, securing playing of a blazing intensity from the NSO. The harsher elements of Tapiola were delivered with unstinting power, and the rough edges of Kullervo were advantageously treated as if they were envisioning a future that was never quite to be. In Lintu’s hands the music was raw, powerful, unfettered in a way that Sibelius would abandon for the more structured world of the symphony proper.


All the singerswere Finnish, with the soprano and baritone soloists Johanna Rusanen-Kartano and Ville Rusanen as well as the male voices of the Polytech Choir of Finland making their strongly projected contributions from memory. The audience brought conductor and soloists back again and again at the end, as if reluctant to break the spell by ending their applause.

SIBELIUS THE NATIONAL CONCERT HALL

/in

, Irish Independent, 27.5.2013

CLASSICAL

27 MAY 2013

SIBELIUS

THE NATIONAL CONCERT HALL

This is a period of farewell to a number of personnel involved with the RTÉ NSO. Two weeks ago, pianist Finghin Collins ended his rewarding term as the orchestra’s associate artist.

Later this week, Alan Smale, the NSO’s consummate concertmaster for many years, retires from his leader’s desk while the weekend concluded Hannu Lintu’s dynamic tenure as principal guest conductor.

Lintu is an artist I have admired over the past three years and his valedictory concert, devoted to the music of his compatriot Jean Sibelius, confirms my respect has not been misplaced.

The Finnish maestro’s chosen programme brings music from either end of Sibelius’s compositional career. The tone poem Tapiola dates from 1925; while Kullervo, a symphony in all but name, had its first performance in 1892. This substantial five-movement piece is based on an extract from Finland’s Kalevala mythology.

Despite enjoying popularity in the immediate aftermath of its première, the composer withdrew it. His intention was major revision, but Kullervo languished in limbo until after Sibelius’s death in 1957.

Its revival at the National Concert Hall is most welcome, especially under Hannu Lintu’s inspirational direction to which the RTÉ NSO reacts with resolute intensity.

Not surprisingly, the music prefigures many of the specific hallmarks that identify the individualistic Sibelius in his later symphonies and tone poems. But relating to an extended Kalevala episode, where the anti-hero Kullervo unknowingly ravishes his sister, the score is highly dramatic, particularly in its choral third and fifth movements.

At times here – and indeed at points elsewhere – these reach a kind of incandescent concentration from the brilliance of the sharply defined attack of the visiting male voice Polytech Choir of Finland, singing from memory, and the equally incisive response of the orchestra. The sweep and surge of its playing takes on an extra dimension under Lintu’s charismatic baton.

The involvement of soloists – baritone Ville Rusanen and soprano Johanna Rusanen-Kartano as Kullervo and his sister – is initially detached before both artists engage histrionic passion as their unsavoury situation evolves.

Be it through searing strings, smoothly integrated woodwind, with the cor anglais sympathetically plaintive in lamentation, or resonant brass, combined with tremendous body in the choir’s delivery, this Sibelius tribute is an unqualified triumph.

Irish Independent